12 tunnin tulitauko tuli voimaan Israelin ja Hamasin välillä

Israelin ja Hamasin välisen 12 tunnin tulitauon oli määrä tulla voimaan aamukahdeksalta.

Hamasin tiedottajan mukaan YK:n ehdottamaan tulitaukoon osallistuvat Hamasin lisäksi myös kaikki muut Gazan taistelijaryhmät.  

Israelin armeija ilmoitti kuitenkin, että se aikoo tulitauosta huolimatta jatkaa palestiinalaisten käyttämien tunneleiden etsimistä.  

Väkivaltaisuudet palestiinalaisalueella jatkuivat yöllä ennen tulitauon suunniteltua alkua. Israelin ilmaiskuissa Gazaan kuoli yön aikana yli 20 ihmistä.

Pidemmästä tulitauosta erimielisyyttä

Yhdysvallat on työskennellyt Egyptin kanssa humanitäärisen tulitauon aikaan saamiseksi Gazaan. Myös YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon on vaatinut tulitaukoa alueelle.  

Yhdysvaltain ulkoministerin John Kerryn mukaan Gazan pidemmästä tulitauosta on yhä erimielisyyksiä. Hän vaatii seitsemän päivän humanitääristä tulitaukoa ensi viikolle, jolloin muslimit juhlivat paastokuukauden päättymistä.   

– Yritämme saada aikaan kestävämmän ja pidemmän tulitauon, Kerry sanoi lehdistötilaisuudessa Kairossa.  

Gazan viranomaisten mukaan yli kaksi viikkoa kestäneessä konfliktissa on kuollut ainakin 880 palestiinalaista. Useimmat heistä ovat siviilejä.  

Toisella palestiinalaisalueella Länsirannalla on protestoitu voimakkaasti Israelin sotatoimia vastaan. Israelin joukot ampuivat yhteenotoissa kuoliaaksi kaksi palestiinalaisnuorta Länsirannalla, kertovat palestiinalaisviranomaiset uutistoimisto AFP:lle. Kuolleet olivat 16- ja 18-vuotiaita.  

Lue myös:

    Uusimmat