Mainos

12 naista nälkälakkoon piiritetyssä moskeijassa

Pakistan harkitsee hyökkäystä Punaiseen moskeijaan. Hallitus pelkää, että naisia ja lapsia käytetään ihmiskilpinä. Pakistanin hallitus uskoo, että moskeijassa on myös al-Qaidan taistelijoita.

Kaksitoista naisopiskelijaa on aloittanut nälkälakon, jotta islamistiradikaalit päästäisivät heidät ulos Pakistanin Punaisesta moskeijasta, kertoo lähde moskeijan sisältä.

Lähteen mukaan radikaalit ampuivat kolmea tyttöä jalkoihin, kun nämä yrittivät paeta.

Radikaalien johtajat ovat kiistäneet pitävänsä naisia ja lapsia moskeijassa vastoin näiden tahtoa. Pakistan pelkää kuitenkin, että heitä käytetään ihmiskilpinä.

Hyökkäystä suunnitellaan

Pakistanin hallitus harkitsee täysmittaista hyökkäystä Punaiseen moskeijaan, jota maan armeija piirittää jo kuudetta päivää. Asiasta kertoo korkea-arvoinen virkamieslähde. Tähän saakka hyökkäämistä on lykätty siviiliuhrien välttämiseksi, sillä moskeijassa on paljon naisia ja lapsia.

Moskeijassa al-Qaidan taistelijoita?

Pakistanin hallituksen ja armeijan mukaan moskeijaa johtavalla Abdul Rashid Ghazilla on 50-60 taistelijaa, joista osalla on yhteyksiä terroristiverkosto al-Qaidaan kuuluviin pakistanilaisryhmiin.

Osan taistelijoista epäillään olleen osallisena amerikkalaistoimittaja Daniel Pearlin murhassa.

Upseeri sai surmansa

Korkea-arvoinen Pakistanin armeijan upseeri on saanut surmansa Punaisen moskeijan piirityksessä.

Uutistoimisto AFP:n mukaan öistä operaatiota johtanut eversti haavoittui varhain aamulla fundamentalistien ampumista luodeista. Hän kuoli myöhemmin läheisessä sotilassairaalassa. Lisäksi toinen sotilas haavoittui.

Punaisen moskeijan piiritys jatkuu nyt kuudetta päivää. Presidentti Pervez Musharraf varoitti eilen, että moskeijaan linnoittautuneet kapinoijat ammutaan, elleivät nämä antaudu.

(MTV3-STT-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.