101 vuotta vanha pulloposti toimitettiin uskomattomasti perille

Saksassa 101 vuotta sitten lähetetty pulloposti on toimitettu perille – nimittäin lähettäjän lapsenlapselle.

Kalastaja noukki pullopostin merestä Kielin kaupungin lähistöllä viime kuussa. Kyseessä uskotaan olevan kaikkien aikojen vanhin kunnossa löytynyt pulloposti.

– Tämä on varmastikin ensimmäinen kerta, kun näin vanha pulloposti löytyi ehjänä, Hampurin kansainvälistä merimuseota edustava Holger von Neuhoff arvioi.

Tutkijat ryhtyivät selvittämään postin lähettäjää ja pääsivät lopulta tämän 62-vuotiaan lapsenlapsen Angela Erdmannin jäljille.

Erdmannin isoisä Richard Platz oli heittänyt pullopostin mereen patikointiretkellä vuonna 1913.

Pulloon laitetussa kortissa Platz toivoi pullopostin löytäjää palauttamaan sen hänen kotiosoitteeseensa Berliiniin.

Kortti sai kuitenkin odottaa toimittamistaan yli sata vuotta ennen kuin se päätyi Erdmannille.

Erdmann sai isoisänsä pullopostin käsiinsä museossa viime viikolla. Erdmannille hetki oli varsin liikuttava, sillä hän ei ollut ehtinyt tutustua isoisäänsä tämän eläessä. Platz oli kuollut 54-vuotiaana vuonna 1946.

– Se oli melko uskomatonta, Erdmann kuvaili viestin saamista.

– Hetki oli koskettava. Kyyneleet vain valuivat pitkin poskiani.

Guinnessin ennätystenkirjan mukaan tätä ennen vanhimman pullopostin titteliä on kantanut vuonna 1914 lähetetty viesti. Kyseinen pulloposti ehti kellua meressä 98 vuotta ennen kuin se löydettiin.


 

Lue myös:

    Uusimmat