Mainos

10-vuotias ampui uusnatsi-isänsä kotisohvalle

Yksi Yhdysvaltain suurimman natsipuolueen keulahahmoista ammuttiin kotisohvalleen toukokuun alussa. Jeff Hall tuli tunnetuksi USA:n Kansallissosialistisen puolueen Kalifornian jaoston johtajana.

Ampujaksi epäillään Hallin 10-vuotiasta poikaa, jonka uskotaan saaneen käsiinsä isänsä aseen ja tulittaneen sillä perheen talossa Kalifornian Riversidessa.

Puolueensa verkkosivuilla Hallia kuvataan hyväksi isäksi viidelle lapselleen. Häntä seuranneiden toimittajien mukaan uusnatsi-isä viljeli vihaideologiaansa myös jälkikasvulleen. Hän ylpeili siitä, että opetti poikaansa ampumaan ja käyttämään pimeänäkölaseja, joista olisi hyötyä laittomien maahanmuuttajien "bongaamisessa". Hall jaostoineen osallistui aktiivisesti vapaaehtoiseen rajapartiointiin laittoman maahantulon suitsimiseksi. Lisäksi hän piti palopuheita valkoisen rodun ylivertaisuudesta sekä rasistisia vihapuheita.

Natsisymboleja viljellyt Hall seikkailee muistovideossaan mm. mustaan naamioon ja maastopukuun pukeutuneena, kädessään haulikko. New York Times-lehden mukaan pojan kohtalona on joutua alaikäisenä rikoksentekijänä nuoriso-oikeuteen, missä syyttäjä vetoaa todennäköisesti mielenvikaisuuteen.

Tässä edesmenneen Hallin muistovideo

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.