Mainos

10- ja 12-vuotiaat pahoinpitelivät koulupojat henkihieveriin

Britanniaa kuohuttaa erittäin raaka lasten pahoinpitelytapaus, josta syytteessä ovat 10- ja 12-vuotiaat veljekset. Veljekset olivat houkutelleet 9- ja 11-vuotiaat koulupojat metsikköön, jossa he olivat pahoinpidelleet poikia ja tehneet näille seksuaalista väkivaltaa.

Rikos tapahtui huhtikuun alussa lähellä Edlingtonin kaupunkia Etelä-Yorkshiressa Pohjois-Englanissa. Sijaiskodissa asuvat veljekset olivat houkutelleet koulupojat läheiseen metsään kertoen, että syrjäisellä alueella on kuolleita villieläimiä.

Nelikon saapuessa metsään, veljekset olivat kepein ja tiiliskivin alkaneet pahoinpidellä poikia. Heitä oli lisäksi kuristettu köysillä ja poltettu palavilla tupakoilla. Lopuksi veljekset olivat pakottaneet uhrinsa seksuaalisiin tekoihin.

Ohikulkijat löysivät myöhemmin shokissa olleen 9-vuotiaan pojan kävelevän verissään kadulla Edlingtonissa. 11-vuotias uhri löytyi myöhemmin rotkon pohjalta tajuttomana. 11-vuotiaan vammat olivat niin vakavia, että hänet kiidätettiin ambulanssihelikopterilla tehohoitoon.

Veljekset myönsivät tänään pidetyssä oikeudenkäynnissä tekonsa. The Guardian -lehti kertoo, että veljekset tullaan tuomitsemaan kuten aikuiset, joten heitä uhkaa jopa elinkautinen vankeustuomio.

Pahoinpitelytapaus on järkyttänyt koko Britanniaa. Se on tuonut monen mieleen vuonna 1993 tapahtuneen veriteon, jossa kaksi kymmenvuotiasta poikaa sieppasi kaksivuotiaan James Bulgerin liverpoolilaisessa ostoskeskuksessa ja tappoi hänet julmalla tavalla.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.