Taikinakannella peitetty lihaliemi-kasvisruukku
Taikinakantta käytettiin alunperin pitämään keitto lämpimänä - ei hullumpi ajatus koleana talvi-iltana. Valmista keitto uuninkestäviin annoskulhoihin ja tarjoa alkuruokana tai iltapalana.
4 annosta
- 2 tlk kirkasta lihalientä, à 400 g
- 50 g juuriselleriä
- 50 g lanttua
- 50 g porkkanaa
- 1 purjon valkoinen osa
- suolaa ja valkopippuria
- 1 rkl kuivaa sherryä
- 1 pkt voitaikinalevyjä
- 1 muna
Valmistusohje
1. Leikkaa juuriselleri, lanttu, porkkana ja purjo tulitikun ohuiksi suikaleiksi. Ravintolakielellä näistä suikaleista käytetään nimeä "allumette", joka tarkoittaa ranskaksi tulitikkua. Keitä suikaleet suolalla maustetussa vedessä pikaisesti ja huuhtele juoksevalla, jääkylmällä vedellä. Näin kasvikset säilyttävät värinsä. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
2. Kiehauta lihaliemi. Mausta suolalla, pippurilla ja sherryllä. Lisää kasvissuikaleet lihaliemeen viisi minuuttia ennen kuin peität kattilan kannella. Jaa keitto neljään uuninkestävään annoskulhoon.
3. Leikkaa voitaikinasta levyjä ja pane ne keittokulhojen päälle niin, että reunat jäävät 2 cm kulhon ulkopuolelle. Voitele vatkatulla munalla ensin reunojen sisäpuoli, jotta ne tarttuvat hyvin kiinni. Voitele lopuksi kannen yläpinta. Paista uunissa kunnes taikina kohoaa ja on kauttaaltaan kypsää ja kauniin väristä. Tarjoa heti.
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Kaappaus keittiössä
Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!
Suosituimmat reseptit
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Coleslaw á la Kari Aihinen
-
Parsan keittäminen – helppo ohje
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Itkukana – Hanna Gullichsenin helppo arkiruoka
-
Raparperi-pekoni-vuohenjuustoleivät
-
Parsarisotto – täydellinen risotto Hans Välimäen ohjeella
-
Ranskankermavaahtoa, karamellisoituja pekaanipähkinöitä ja raparperiremmi
-
MasterChef Suomi: Omenakakku ja kanelijäätelöä, Maritan resepti