Suppilovahveropiirakka pinjansiemenillä
Nyt on aika poimia sienet metsästä mehevään piirakkaan.
Ainekset
- n. 25-30 cm:n pyöreä piirakkavuoka
Pohja
- 1 kpl Myllyn Paras Pyöreä Piirakkataikina, suolainen (380 g)
Suppilovahverotäyte
- 1 rkl margariinia tai öljyä
- 1 l suppilovahveroita tai muita syötäviä sieniä
- 2 sipulia varsineen
- 1/2 tl suolaa
- 1/3 tl valkopippuria
- lehtipersiljaa hienonnettuna
- 1/2 dl pinjansiemeniä
- 2 dl kermaviiliä tai smetanaa
- 1 muna
Valmistusohje
Piirakan leipominen ei ole vaikeaa, kun käytät valmista suolaista pyöreää piirakkataikinaa.
Taikina vain painellaan vuokaan, vuokaa ei tarvitse edes voidella – taikina on leivottu rypsiöljyllä! Ohutpohjaisessa piirakkavuoassa pohja paistuu parhaiten.
Levitä taikina pyöreän piirakkavuoan pohjalle ja reunoille tasaisesti. Valmista täyte paistamalla sienet ja silputut sipulit pannussa. Lisää pinjansiemenet ja mausteet. Paista kunnes sienistä irtoava liemi on haihtunut. Sekoita erikseen kermaviiliin muna. Levitä pohjalle paistettu sieni-sipuliseos ja kaada päälle kermaviiliseos. Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla 30 - 40 min kauniin väriseksi. Vuoan koko eli piirakan paksuus vaikuttaa paistoaikaan, mitä pienempi vuoka, sitä pidempi paistoaika.
Resepti: Arja Savela, Myllyn Paras Oy
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
MasterChef Suomi
MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.
Suosituimmat reseptit
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Coleslaw á la Kari Aihinen
-
Parsan keittäminen – helppo ohje
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Itkukana – Hanna Gullichsenin helppo arkiruoka
-
Raparperi-pekoni-vuohenjuustoleivät
-
Parsarisotto – täydellinen risotto Hans Välimäen ohjeella
-
Ranskankermavaahtoa, karamellisoituja pekaanipähkinöitä ja raparperiremmi
-
MasterChef Suomi: Omenakakku ja kanelijäätelöä, Maritan resepti