Lasten kalaherkku
Lasten ehdoton suosikki! Uunissa kalanyytit pullistuvat hauskasti. Kastiketta ei tarvita, sillä kypsentämisen aikana muodostuva kasvisliemi riittää mainiosti.
- Ruokavalio: Kevyt, Kananmunaton, Gluteeniton, Laktoositon
4 annosta
- 900 g seiti- tai turskafileetä
- 2 sitruunaa
- 1 dl kivettömiä mustia oliiveja
- 4 valkosipulinkynttä
- 20 kirsikkatomaattia
- 225 g vihreitä papuja
- 1 basilika ruukussa
- 2 aurinkokuivattua tomaattia
- 2 rkl oliiviöljyä
- suolaa
- vastajauhettua mustapippuria
- 8 kpl A4-kokoisia alumiinifolion paloja
Valmistusohje
1. Paloittele tomaatit ja oliivit. Halkaise valkosipulinkynnet ja purista sitruunat. Sekoita tomaatin- ja oliivinpalat, valkosipulinpuolikkaat ja sitruunamehu kulhossa. Leikkaa aurinkokuivatut tomaatit paloiksi ja sekoita joukkoon. Mausta suolalla, pippurilla ja oliiviöljyllä ja anna maustua hetki. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
2. Varaa kaksi folionpalaa ruokailijaa kohden. Pane palat päällekkäin, taita kolmelta sivulta reunat tiiviisti yhteen ja jätä neljäs sivu avoimeksi. Paloittele pavut, revi basilikanlehdet pienemmiksi ja sekoita ne tomaattiseokseen. Jaa seos liemineen neljään folionyyttiin. Jaa kalafileet 225 gramman annospaloiksi ja pane kasvisten päälle nyytteihin.
3. Sulje nyytit, pane ne uunipannulle ja kypsennä uunissa 15 minuuttia. Nyytit pullistuvat kuin ilmapallot. Ota nyytit uunista, pistä jokaiseen reikä ja revi varovasti auki.
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
MasterChef Suomi
MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.
Suosituimmat reseptit
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Coleslaw á la Kari Aihinen
-
Parsan keittäminen – helppo ohje
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Itkukana – Hanna Gullichsenin helppo arkiruoka
-
Raparperi-pekoni-vuohenjuustoleivät
-
Parsarisotto – täydellinen risotto Hans Välimäen ohjeella
-
Ranskankermavaahtoa, karamellisoituja pekaanipähkinöitä ja raparperiremmi
-
MasterChef Suomi: Omenakakku ja kanelijäätelöä, Maritan resepti