Jäädytetty ranskankermatorttu
Tämän ihanan jälkiruoan pohja tehdään keksinmuruista ja sen raikkaan happamenmakea täyte sitruunasta, vaniljasokerista ja ranskankermasta (crème fraiche). Monitoimi- tai yleiskone on avuksi pohjan tekemisessä.
- Ruokavalio: Kasvisruoka
4 hengelle
- 10 digestiivikeksiä
- 100 g voita
- 2 munaa
- 1 1/2 dl kuohukermaa
- 1 dl hienoa sokeria
- 1 tl vaniljasokeria
- 1 sitruuna
- 2 dl ranskankermaa (crème fraiche)
Valmistusohje
1. Murskaa keksit ja laita murut sekä kuutioitu voi sekoittimeen. Käytä laitetta pitokytkimellä ensin muutaman kerran vain hetken, sitten korkealla nopeudella pidempään, kunnes tuloksena on murokokkareita. Kaada kokkareet irtopohjavuokaan, levitä ja painele torttupohjaksi. Tämän kaiken voi tehdä tietysti myös käsin.
2. Erottele munien valkuaiset ja keltuaiset. Tämä käy helpoimmin niin, että annat valkuaisen valua sormiesi välistä alla olevaan astiaan. Käteesi jää ehjä keltuainen, jonka siirrät toiseen kulhoon. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vaahdota myös kerma.
3. Pese sitruuna huolellisesti. Raasta tai suikaloi keltainen kuori ohuelti. Purista sitruunasta mehu. Lisää munankeltuaisten joukkoon sokeri, vaniljasokeri, ranskankerma sekä sitruunankuori ja -mehu. Sekoita tasaiseksi. Lisää seokseen varovasti nostellen valkuais- ja kermavaahto.
4. Kaada seos torttupohjalle. Peitä vuoka tuorekelmulla ja laita se pakastimeen vähintään neljäksi tunniksi. Anna tortun olla huoneenlämmössä puolisen tuntia ennen tarjoilua.
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Koko Suomi leipoo
Koko Suomi leipoo on herkullinen hyvänmielen ohjelma, jossa taitavat kotileipurit kilpailevat parhaan leipurin tittelistä.
Suosituimmat reseptit
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Coleslaw á la Kari Aihinen
-
Parsan keittäminen – helppo ohje
-
Itkukana – Hanna Gullichsenin helppo arkiruoka
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
MasterChef Suomi: Omenakakku ja kanelijäätelöä, Maritan resepti
-
Parsarisotto – täydellinen risotto Hans Välimäen ohjeella
-
Ylioppilaslakkipikkuleivät – Sarin upeat keksit ylioppilasjuhliin
-
Raparperi-pekoni-vuohenjuustoleivät