Merkittävin jäätiköiden sulamiseen vaikuttava tekijä on maapallon keskilämpötilan nousu.
Perun Andeilla sijaitsevien vuoristojäätiköiden pinta-alasta yli puolet on hävinnyt ilmastonmuutoksen vuoksi edeltävien kuuden vuosikymmenen aikana, kertovat uutistoimistot AFP, AP ja Reuters.
Viimeisimpien mittausten perusteella jäätiköt ovat vetäytyneet vuoden 1962 jälkeen kaikkiaan noin 1 350 neliökilometrin verran. Mittaustuloksista kertoo kansallinen jäätikkö- ja ekosysteemitutkimuksen instituutti (INAIGEM).
Perussa sijaitsee noin 70 prosenttia maailman trooppisten alueiden jäätiköistä.
– Trooppiset jäätiköt ovat erittäin tärkeitä ja kiinnostavia, koska ne ovat erinomaisia ja herkkiä ilmastonmuutoksen indikaattoreita, instituutti kertoo AFP:n mukaan.
Selvityksessä kerrotaan, että neljän edellisen vuoden aikana on sulamisen vuoksi muodostunut tai alkanut muodostua toistasataa laguunia ja jäätikkölaguunien määrä on kasvanut liki 8 500:aan. Laguunit levittäytyvät noin tuhannen neliökilometrin alueelle.
Puolet vesivarannoista hävinnyt
INAIGEM:n jäätikkötutkimuksen johtaja Jesus Gomez kertoo AP:lle, että merkittävin jäätiköiden sulamiseen vaikuttava tekijä on maapallon keskilämpötilan nousu. Gomezin mukaan ilmaston lämpeneminen kiihdyttää jäätiköiden vetäytymistä erityisesti trooppisilla alueilla.
AP:n mukaan vuosien 2016 ja 2020 välillä yhteensä 175 jäätikköä hävisi täysin Perussa ilmastonmuutoksen vuoksi.
Selvityksen mukaan lähes 20 miljoonaa perulaista, eli noin kaksi kolmasosaa maan väestöstä, on hyötynyt jäätiköistä peräisin olevasta vedestä joko suorasti tai epäsuorasti.
– Tämä tarkoittaa sitä, että olemme menettäneet yli puolet vesivarainnoistamme, alleviivasi ympäristöministeri Albina Ruiz Reutersin mukaan.
Jesus Gomezin mukaan uusista laguuneista voisi tulevaisuudessa olla vesivarainnoiksi, mutta korkean sijaintinsa vuoksi ne aiheuttavat tulvavaaran.
– Vaikka emme voi estää sitä, että jäätiköt katoavat vuosien saatossa, voimme hidastaa nopeutta, jolla ne häviävät, ympäristöministeri Ruiz sanoi Reutersin mukaan ja peräänkuulutti muun muassa saasteiden vähentämistä sekä viheralueiden lisäämistä.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää