Kokoomus jatkaa Ylen kannatusmittauksessa suosituimpana puolueena 21,6 prosentin kannatuksella. Seuraavina ovat SDP 19,8 ja perussuomalaiset 18 prosentilla.
Kärkikolmikosta jokaisen puolueen kannatus laski edelliseen mittaukseen verrattuna. Eniten luisui perussuomalaiset, jonka kannatus laski jopa kaksi prosenttiyksikköä.
SDP:tä lukuun ottamatta oppositiopuolueiden kannatus koheni. Kovin nousija oli 1,4 prosenttiyksikköä kirinyt keskusta. Keskustan kannatus on nyt 12,2 prosenttia.
– Kristillisdemokraatteja ja perussuomalaisia viime vaaleissa äänestäneitä jossain määrin kääntyy keskustan taakse, mutta enimmäkseen se tulee peruskannattajakunnan paluusta keskustan kannattajiksi, Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja arvioi Ylelle.
Hallituspuolueista kannatus nousi vain RKP:llä
Seuraavina tulevat hienoisesti nousseet vasemmistoliitto ja vihreät, joiden kannatus on liki tasoissa.
Hallituspuolueista kannatus nousi ainoastaan RKP:lla, jonka kannatus oli 0,3 prosenttiyksikköä korkeampi kuin edellisessä mittauksessa. 12.2–5.3. kaikkiaan päälle 2 400:aa ihmistä.
Taloustutkimuksen 12.2–5.3. toteuttamassa kyselyssä kysyttiin runsaalta 2 400 ihmiseltä, minkä puolueen ehdokasta he äänestäisivät, jos eduskuntavaalit olisivat nyt. Puoluekantansa kertoi yhteensä 1 828 haastateltavaa.
Virhemarginaali on suurimmillaan kaksi prosenttiyksikköä suuntaansa.
Uusimmat
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:21
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
Lataa lisää