Yhdysvalloissa oikeusministeriö valittanut liittovaltion tuomarin päätöksestä perua aborttipillerin myyntilupa
Yhdysvaltain oikeusministeriö on valittanut Texasin osavaltion liittovaltion tuomarin päätöksestä perua yleisesti käytetyn aborttilääkkeen myyntilupa.
Ex-presidentti Donald Trumpin nimittämä tuomari Matthew Kacsmaryk teki päätöksensä perjantaina, kun aborttia vastustavat ryhmät olivat vaatineet tuomaria peruuttamaan myyntiluvan.
Liittovaltion viranomaisilla on viikko aikaa valittaa päätöksestä ennen kuin se astuu voimaan. Oikeusministeri Merrick Garland ilmoitti jo heti päätöksen tultua julki, että ratkaisusta tullaan valittamaan. Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA on jo tehnyt oman valituksensa.
Mifepristonilla on jo yli kahden vuosikymmenen ajan ollut FDA:n myyntilupa. Sitä käytetään osana kahden aineen kuuria lääkkeellisissä raskaudenkeskeytyksissä.
Oikeusministeriön valituksen mukaan tuomarin päätöksen toimeenpano tekisi FDA:n tieteellisestä arvioinnista merkityksettömän ja aiheuttaisi vakavaa vahinkoa naisille koko maassa. Ministeriö pyytää valitustuomioistuinta jäädyttämään tuomarin päätöksen, kunnes tapaus on käsitelty.
Washingtonilaistuomarilla toisenlainen näkemys
Demokraattipresidentti Joe Biden sanoi viime viikolla taistelevansa tuomarin päätöstä vastaan. Hän on kutsunut sitä ennennäkemättömäksi askeleeksi naisten vapauksien poistamiseksi ja heidän terveytensä vaarantamiseksi.
Ex-presidentti Barack Obaman nimittämä liittovaltion tuomari Thomas Rice Washingtonin osavaltiossa päätti toisessa oikeusjutussa texasilaispäätöksen jälkeen, että lääke on turvallinen ja laillinen ja että sen saatavuus on turvattava yli kymmenessä osavaltiossa.
Valitusten ja eriävien oikeudellisten kantojen vuoksi on lähes varmaa, että asia menee Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen asti.
Kacsmaryk on perustellut päätöstään sanomalla, että lääkettä käytetään syntymättömän ihmisen surmaamiseen. Hänen näkemyksensä on, että lääkkeen käyttö on aiheuttanut haittaa naisille ja tytöille.
FDA katsoo, että vuosikymmenten kokemus on osoittanut lääkkeen olevan oikein käytettynä sekä turvallinen että tehokas.
Uusimmat
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
09:01
MM-kisoissa on nyt päällä erikoinen ”naapuritilanne” ja se liittyy Leijoniin – sveitsiläisvalmentaja kajautteli suomeksi Prahassa
-
08:59
Avoimia työpaikkoja yli neljännes vähemmän kuin vuosi sitten
-
08:58
Jere tarjosi ihmisille yllättävää apuaan – päätyi erikoisiin tilanteisiin
-
08:53
Paskolammella käryää
-
08:51
Kannattajiaan kadottava Biden lähti Trumpin mutapainiin mukaan: "On suuri ihme, että Biden suostui tähän"
-
08:36
Hallitseva mestari laulukuoroon NBA:n pudotuspeleissä – 20 pisteen johto suli tappioon
-
08:17
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
08:03
Suomalaisvarustamo niittää hyötyä sähköhybrideistä merillä
-
08:03
Leijonien NHL-lupaus raottaa mystistä tilannettaan – ystävystyi vahvasti Jesse Puljujärven kanssa
-
08:00
Golftähti venyi huimaan temppuun – ensimmäinen major-voitto ennätystuloksella
-
07:49
Iranin presidentin kuolemalla vaikutusta maailman kahteen isoon konfliktiin – asiantuntija avaa tilannetta MTV:lle
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
Lataa lisää