Windows95man lähtee edustamaan Suomea Euroviisuihin
Tiedotteessa kerrotaan Ylen ja Windows95manin jatkavan valmistautumista toukokuussa Malmössä järjestettäviin kisoihin.
Windows95man lähtee edustamaan Suomea Euroviisuihin, Yle tiedottaa. EBU vastaa Euroviisujen järjestelyistä ja tekee päätökset siitä, mitkä TV-yhtiöt osallistuvat Euroviisuihin.
– Yle on päättänyt kunnioittaa Euroopan yleisradioliitto EBU:n arviointikykyä kisaan osallistuvista tv-yhtiöistä. Ymmärrämme, että asiaan liittyy erilaisia perusteltuja näkökulmia. Yle on saattanut EBU:lle tiedoksi Suomessa käydyn keskustelun sekä Suomen edustajan näkemyksen tilanteesta. Toivomme, että tilanne Lähi-idässä rauhoittuisi mahdollisimman pian, Ylen Luovien sisältöjen ja median johtaja ja vastaava toimittaja Ville Vilén kommentoi tiedotteessa.
Tiedotteessa kerrotaan, että päätöksestä keskusteltiin yhdessä Uuden Musiikin Kilpailun voittaneen Windows95manin kanssa.
– Mielestämme ainoa oikea ratkaisu EBU:lta olisi sulkea Israel pois kilpailusta. Emme kuitenkaan koe, että voisimme vaikuttaa tähän jäämällä pois. Sen sijaan olemme aloittaneet keskustelut yhteisistä vaikutusmahdollisuuksista muiden maiden edustajien kanssa ja käytämme omaa asemaamme kohdistaaksemme painetta päätösvaltaa pitävään EBU:un. Päätös oli vaikea, mutta nyt se on tehty. Kiitämme kaikesta jo saamastamme tuesta, Windows95man-hahmon luonut Teemu Keisteri sekä laulaja Henri Piispanen toteavat tiedotteessa.
Kaksikko kertoo tästedes keskittyvänsä musiikkiin ja show’n rakentamiseen. Euroviisut järjestetään tänä vuonna Ruotsin Malmössä 7.–11.5.2024.
Israelin viisuosallistuminen on herättänyt vastustusta maan Gazan kaistalle kohdistaman laajan hyökkäyksen vuoksi. Suomen viisuedustajaksi valittu Windows95man sanoi aikaisemmin Helsingin Sanomien haastattelussa, ettei ole varma osallistuuko viisuihin.
Hän kertoo toivovansa, että Euroviisuihin valitut artistit voisivat allekirjoittaa vetoomuksen, joka vaatisi Israelin poistamista kilpailusta.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää