Video: Apocalyptican Eicca Toppinen järkyttyi terrori-iskuista: Äärimmäisen traagista
Apocalyptica-yhtye on esiintynyt Pariisin terroritekojen näyttämönä toimineessa Bataclan-yökerhossa.
Huomenta Suomessa tiistaina vieraillut Eicca Toppinen kertoo, että hänen yhtyeensä Apocalyptica on esiintynyt Pariisin kovia kokeneella Bataclan-klubilla.
Yökerhossa koettiin perjantaina maailman pysäyttänyt kammottava ampumisvälikohtaus, jossa kuoli yli sata ihmistä. Iskuja tehtiin myös kuuteen muuhun kohteeseen.
Terroriteko tutussa paikassa vetää Toppisen hiljaiseksi.
– Tottakai tuo on äärimmäisen traagissa. Konserttien yhdeydessä on aina silloin tällöin tapahtunut ikäviä asioita. Kyllä ne ovat olleet aiemminkin mielessä, se riski on aina olemassa, Toppinen sanoo Huomenta Suomen haastattelussa keskiviikkona.
Toppinen kertoo, että terroriteko vei useita ranskalaisten yhteistyökumppaneiden tuttuja ja ystäviä.
– Tottakai aina turvallisuus on kysymys, sitä ei jaksaisi olla ylivarovainen. Ikäviäkin juttuja on sattunut itselleni, kun ei ole ollut henkivartijoita, hän paljastaa.
– Mutta ei tässä auta vaipua mihinkään hysteriaan, hommat hoituvat kuten ennenkin, Toppinen jatkaa.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää