Video: Amfetamiinikuski kaahasi poliisia pakoon pitkin Oulun katuja – vastaantulijat hengenvaarassa
Poliisia karkuun ajanut mies pakotti vastaantulijatkin väistämään Oulussa viime vuoden elokuussa.
Tapaus sai alkunsa Oulun Alppilassa, kun henkilöautolla liikkeellä ollut vuonna 1994 syntynyt mies oli lähtenyt poliisia pakoon pitkin kevyen liikenteen väyliä.
Paetessaan Välivainion kautta keskustan suuntaan, oli hän ajanut Tulliväylällä ainakin 120 kilometriä tunnissa, kun nopeusrajoitus paikalla on vain 50 kilometriä tunnissa.
Katso jutun alussa olevalta videolta, miltä kaahaus näytti.
Vastaantulijat väistelivät väärää kaistaa paahtanutta kaahaajaa
Poliisiauton kameraan tallentuneessa paossa näkyy, miten pakenija puikkelehtii välillä vastaantulevien kaistalle niin, että vastaantulijoiden on täytynyt väistää tätä esimerkiksi pientareelle.
Pako kulminoitui keskustaan, jossa takaa-ajoa käytiin 30 kilometrin tuntinopeusalueella ainakin 80 kilometrin tuntinopeudella, punaisista liikennevaloista piittaamatta.
Kun pako viimein päättyi, paljastui että autossa oli uhkarohkean kuskin lisäksi kaksi matkustajaa. Miehellä ei ollut ajo-oikeutta, ja hän oli käyttänyt amfetamiinia.
Hovioikeus kevensi tuomiota pitkän tuomion takia
Käräjäoikeudessa mies myönsi syytteet. Hänet tuomittiin törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta kolmen kuukauden vankeuteen.
Mies valitti hovioikeuteen, ja katsoi että hänen aiempi mittava vankeustuomionsa olisi riittävä rangaistus myös mainitusta kaahailusta. Toissijaisesti hän vaati tuomiota ainakin alennettavaksi.
Hovioikeus oli sitä mieltä, että miehen teot huomioon ottaen pelkkä aiempi tuomio ei ollut riittävä rangaistus.
– [Mies] on ajanut huomattavalla ylinopeudella, jättänyt noudattamatta poliisin antamaa pysähtymismerkkiä, paennut poliisia ajamalla kevyen liikenteen väylillä, ajanut risteysalueella väärältä puolelta liikenteenjakajaa ja jättänyt noudattamatta punaista liikennevaloa kolme kertaa keskustan alueella. [Miehen] ajo on ollut omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisten turvallisuudelle ja hengelle, tuomiossa luetellaan.
Hovioikeus kuitenkin totesi, että tuomiota tulee alentaa aiemman rangaistuksen vuoksi. Vuonna 1994 syntyneen miehen tuomio kaahauksesta putosi 40 päivään vankeutta.
Uusimmat
-
10:11
Tappara hankki MM-puolustajan riveihinsä
-
10:06
Jenni Haukiolle uusi työ
-
09:46
Tuomas Enbuskea syytetään pahoinpitelystä – Enbuske: "Kiistän syytteen ehdottomasti"
-
09:21
Sisarvaimot-sarjasta tutun ex-parin 25-vuotiaana kuolleen pojan vahvistettiin tehneen itsemurhan
-
09:15
Laihdutuslääke Ozempicista uusi suotuisa havainto – voisi "muuttaa kaiken"
-
09:12
Sotahistorioitsija lyttää Putin-uutisoinnin: "Värinää ja tärinää – toivotaan toivotaan"
-
09:03
Jukka Jalonen jyrähti MM-kisojen erikoisista kulissikäänteistä – Leijonien suuntaan napakka viesti: "Helvettiin ja nopeasti!"
-
08:59
"Rakkaus kuuluu kaikille" – kirkolliskokous pui piispojen esitystä kahdesta avioliittokäsityksestä
-
08:57
Naisleijonat jatkaa tutussa komennossa
-
08:36
Olkiluoto 3 tuottaa taas sähköä
-
08:20
Leijonat-vahdeista yksi ehti tilata uuden maskin MM-kisoihin: "Modernia ja retroa"
-
08:15
Windows95man Voguessa: "Alastomuus on minulle luonnollista"
-
08:13
PS pysyy kannassaan: Yleltä pois 25 prosenttia – "Realiteetit valjenneet"
-
08:00
Slovakian varapääministeri BBC:lle: pääministeri Ficon tila ei enää kriittinen – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
07:45
Kuin kaksi marjaa! Näky Coloradon vaihtopenkillä naurattaa NHL-faneja
-
07:40
Granaattiomenan kuoriminen siististi on mahdollista – katso näppärä tekniikka
-
07:10
Professori: Ikääntyvien hoivamenot eivät ole todellinen uhka kansantaloudelle
-
07:08
Kansainvälinen tuomioistuin koolla jälleen Gazan sodan tiimoilta – Etelä-Afrikka vaatii oikeutta kieltämään Israelin etenemisen Rafahiin
-
06:45
Video: Ukraina pääsi kohutun venäläisen "kilpikonnatankin" ihon alle
-
06:41
Mikko Rantanen nousi harvalukuiseen ja legendaariseen joukkoon – Colorado onnistui pakkoraossa
-
Lataa lisää