Venäjän ulkoministeriö syyttää Baltian maita vihamielisiksi – Moskova vastaa "epäsymmetrisin toimin"
Venäjän ulkoministeriö syyttää baltian maita vihamielisiksi.
Venäjän ulkoministeriö varoitti sunnuntaina, että Venäjä voi vastata Baltian maiden vihamieliseen linjaan.
– Vilnan, Riikan ja Tallinnan avoimen vihamielisen linjan vuoksi kaikki valtioiden väliset suhteet Venäjään ovat katkenneet, ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova sanoi.
Hän myös kertoi Venäjän valtion uutistoimisto RIA:lle, että Moskova jatkaa diplomaattisia vaikuttamistoimia Baltian maissa.
Taannoin Viro syytti Venäjää GPS-signaalien häiritsemisestä ja kansainvälisten sopimusten rikkomisesta Itämerellä. Baltian maat ovat myös ilmoittaneet huolensa Venäjän mahdollisesta vakoilusta Itämeren alueella.
Zaharovan mukaan Moskova vastaa epäsymmetrisillä toimenpiteillä, mutta ei tarkentanut RIA:lle mitä kyseiset toimenpiteet tulevat olemaan.
– Vastaamme myös Baltian maiden vihamielisiin toimiin epäsymmetrisillä toimenpiteillä. Ensisijaisesti talouden ja kauttakulun aloilla, hän sanoi.
Viime helmikuussa Venäjä laittoi Viron pääministerin, Liettuan kulttuuriministerin ja Latvian edellisen parlamentin jäsenet etsintäkuulutettujen listalle neuvostoaikaisten muistomerkkien tuhoamisesta.
Uusimmat
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:25
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
18:09
Mitä ihmettä? Leijonat-järkäle antoi kovuutta Connor Bedardille – tuomareilta häkellyttävä ratkaisu
-
18:05
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä lakiesitystä vastaan: "Olemukseltaan venäläinen"
-
Lataa lisää