Tuusulassa suolahappovuodon jälkityöt jatkuvat – lähistön koulu ja päiväkoti palanneet normiarkeen
Tuusulan Jokelassa Uudellamaalla jatketaan tänään eilisen suolahappovuodon jälkitöitä.
Varastoidusta kontista maahan vuotanut suolahappo aiheutti keskiviikkona aamupäivällä Jokelassa vaaratilanteen. Onnettomuuspaikalla tehdään vielä maansiirto- ja puhdistustöitä, joiden kestosta ei ole tarkkaa tietoa, kertoo Tuusulan kunta tiedotteessaan.
Jälkitöiden alue on rajattu, ja sille meneminen on kielletty. Alueen ympäristössä liikkuvia pyydetään noudattamaan erityistä varovaisuutta, koska alueella liikkuu työkoneita ja raskaita ajoneuvoja.
Jokelaan annettiin vuodon vuoksi eilen vaaratiedote, ja ihmisiä kehotettiin pysymään sisätiloissa ja sulkemaan ilmanvaihto Kolsan ja Takojan alueilla. Varotoimena Kolsan koulu ja päiväkoti evakuoitiin ja alue eristettiin.
Pelastuslaitos sai vuodon tukittua iltapäivän aikana, jonka jälkeen alueen eristys purettiin ja vaaratiedote kumottiin. Kolsan koulussa järjestettiin jo illalla kansalaisopiston kursseja, kunnan tiedotteessa kerrotaan. Koulu ja päiväkoti ovat tänään jatkaneet toimintaansa normaalisti.
Kukaan ei tiettävästi loukkaantunut vaaratilanteen seurauksena. Jos alueella eilen liikkunut saa oireita, häntä kehotetaan hakeutumaan hoitoon Keusote Akuuttiin Järvenpään sosiaali- ja terveyskeskus JUSTiin.
Altistuminen suolahapposumulle voi aiheuttaa hengitysteiden ärsytystä, silmien kirvelyä ja ihon palamista. Yleensä haittavaikutukset johtuvat pidempiaikaisesta altistumisesta.
Uusimmat
-
17:51
Poliisi tutkii hautarauhan rikkomista Kolarissa – pyytää silminnäkijähavaintoja viikonloppuyön tapahtumista
-
17:50
Emil Ruusuvuori sai toivotun tuloksen neljännellä yrittämällä
-
17:43
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa
-
17:37
SM-liigaseuran niskassa miljoonavelat – merkittävä ulostulo tilanteesta
-
17:32
Lidliltä tärkeä muistutus kaupan kassalla myytävistä muovipusseista
-
17:26
HJK:n valmentajasekoilu päättyi tuplapotkuihin – Aki Riihilahti selvittää tehtyjä virheitä: "Minä olen vastuussa"
-
17:16
Omakanta-palvelun häiriö on päättynyt
-
17:11
Leijonien vastustajalle merkittävä päätös: Kevin Fialan kurinpitoasia ratkaistu
-
16:47
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
16:45
Käärijän lomakuva herätti fanien huolen – "Muistakaa jätkät ne…"
-
16:43
Lähijunia peruttu pääkaupunkiseudulla
-
16:39
Kaksi vangittu Kärsämäen kiinniottotilanteesta, jossa poliisi ampui ihmistä – aseenkäyttö selvitetään
-
16:38
OP: Asuntosijoittajat palaamassa markkinoille
-
16:32
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
16:30
Miesten outo öinen liikehdintä hermostutti naapurustoa – poliisin ratsia paljasti, ettei kyse ollutkaan prostituutiosta
-
16:26
Lentomatkustajat kuvasivat järkyttävän näyn: Koneen moottori syttyi tuleen kesken lennon Intiassa
-
16:21
Assange sai luvan jäädä toistaiseksi Britanniaan
-
16:20
Tove Janssonin lapsuudenkoti myynnissä – tältä miljoona-asunto Helsingin ytimessä näyttää
-
16:15
Jos ostit tämän tuotteen Rustasta, älä käytä
-
15:57
Unkarilaiset pyörittivät laajaa paritusrinkiä Suomessa vuosien ajan – rikoshyöty 800 000 euroa
-
Lataa lisää