Israelilaiset tutkijat suunnittelevat valtavan aurinkovarjon rakentamista avaruuteen, jotta osa Auringosta Maahan tulevasta säteilystä saataisiin estettyä.
Aurinkovarjon tarkoituksena on pyrkiä ehkäisemään ilmaston lämpenemistä. Aiheesta uutisoi New York Times sivuillaan.
Tutkijoiden laskelmien mukaan kahden prosentin vähentäminen Auringosta saapuvasta säteilystä riittäisi jäähdyttämän maapalloa 1,5 asteella. Tutkijat kertovat olevansa valmiita lähettämään prototyypin varjosta avaruuteen muutaman vuoden sisällä.
Idea avaruuteen lähetettävästä aurinkovarjosta on alkanut herättää aiempaa enemmän kiinnostusta ilmastokriisin pahentuessa.
Käytännön toteuttamiseen on pohdittu erilaisia ideoita: Esimerkiksi Utahin yliopistossa on pohdittu ideaa, että avaruuteen siroteltaisiin säteilyä ehkäisevää pölyä.
Käytännön toteutuksesta ollaan kuitenkin vielä kaukana.
Israelilaisten tutkijoiden mukaan avaruuteen lähetettävän aurinkovarjon pitäisi olla valtavan suuri toimiakseen. Kokoa varjolla olisi oltava Argentiinan valtion pinta-alan verran. Käytännössä varjo pitäisi koostaa useista pienemmistä varjoista.
Uusimmat
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
21:27
Jukka Jalonen tiesi välittömästi Leijonien kylmäävän kohtalon – tiuskahti MM-areenalla: "Mitä tässä voi tehdä?"
-
21:26
Tätä shokkitappio tarkoittaa Leijonien MM-jatkon kannalta – huippupeleihin rakenteilla jättipaine
-
21:21
Turun Metsämäessä tuleen syttyneen jätekasan savunmuodostus vähentynyt, yleisellä alueella voi taas liikkua
-
21:03
Tältä hurmio näytti – katso, miten Itävallan fanit ilakoivat Leijonat-voitolla
-
20:47
Itävallan sankari latasi mahtipontisen väitteen häkellyttävästä Leijonat-voitosta – saattaa korkata oluen
-
20:40
Ruotsissa hierotaan käsiä: Leijonien taaperruksesta esiin kipeä fakta
-
20:31
Cannesin elokuvafestivaalit alkoivat – katso mieleenpainuvimmat asut!
-
20:28
Valtavia sanoja – näin Itävallassa reagoitiin sensaatiovoittoon Leijonista
-
20:16
Poliisi etsi kolaripaikalta poistunutta henkilöä
-
20:15
Deittisovellus kehotti lopettamaan selibaatin – someraivo syttyi
-
Lataa lisää