Tutkija ihmettelee hallituksen rajalain nopeaa ja salamyhkäistä valmistelua
Hallituksen kaavailema uusi rajalaki näyttää huolestuttavalta, sanoo STT:lle Siirtolaisuusinstituutin vanhempi tutkija Eveliina Lyytinen.
Hänen mukaansa laki puuttuisi merkittävästi ihmisten perustavanlaatuiseen oikeuteen hakea turvapaikkaa. Laki lisää myös palauttamiskiellon rikkomiseen liittyviä riskejä.
Laki säädetään poikkeuslakina, mikä kertoo paljon siitä, miten ongelmallinen laki on.
– Minua huolestuttaa erityisesti se, että lakia voidaan säätää aina kuukausi kerrallaan, eikä siinä ole määritelty mitään maksimimäärää (kuinka monta kertaa laki voidaan säätää), Eveliina Lyytinen toteaa.
Miten poikkeusolot todetaan?
Asiaan liittyy myös harkintavaltaan liittyviä kysymyksiä. Miten esimerkiksi poikkeusolot todetaan, Lyytinen sanoo. Jos asia perustuu salaiseen tiedustelutietoon, ei kansalaisilla ole pääsyä perusteiden arviointiin.
Lakiluonnoksen mukaan rajalla tapahtuvassa "vuorovaikutustilanteessa" arvioidaan, onko turvapaikkaa hakeva esimerkiksi erityisen haavoittuvassa asemassa. Heidät voitaisiin päästää maahan laista huolimatta.
Lyytisen mukaan erityisen haavoittuvien ryhmien huomiointi on hyvä asia. Hän kuitenkin huomauttaa, että tavallinen turvapaikkamenettely voi kestää jopa vuosia.
– Jopa siinä on ollut ongelmia tunnistaa haavoittuvuutta. Miten sitten tällaisessa nopeassa rajakohtaamisessa? Ovatko rajaviranomaiset kykeneväisiä tunnistamaan erityisen haavoittuvuuden? Ainakin siinä tarvitaan lisäkoulutusta.
Olisin toivonut vähän laajempaa keskustelua
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) painotti perjantain tiedotustilaisuudessa, että turvapaikanhakua sääntelevät kansainväliset sopimukset solmittiin aikana, jolloin mikään valtio ei käyttänyt niitä väärin. Nyt tilanne on toinen.
Lyytisen mukaan on vaarallista, että Suomi lähtee ilman vahvempaa EU-lainsäädäntöä tai kansainvälisiä sopimuksia luomaan tällaisia lakeja, mitkä ovat hyvin ristiriidassa ihmisoikeuksien kanssa.
– Eihän turvapaikanhakijoita saa rangaista tavasta, jolla he ylittävät rajan tai tulevat Suomeen. Mutta juuri heihin nämä haitat nyt kohdistuvat.
Lyytinen sanoo ymmärtävänsä, että tietyt asiat valtionhallinnon tasolla ovat salassa pidettäviä. Hän kuitenkin toivoo, että jos laki menee läpi ja sitä sovelletaan, perusteluista käydään mahdollisimman läpinäkyvää keskustelua.
Hän huomauttaa, että lainvalmistelu Suomessa on perinteisesti ollut hyvin läpinäkyvää ja osallistavaa. Rajalakia on kuitenkin valmisteltu hyvin tiukasti salassapidon raameissa. Lain lausuntoaika on myös poikkeuksellisen lyhyt.
– Olisin toivonut vähän laajempaa keskustelua.
Uusimmat
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:37
MTV seuraa: Jesse Puljujärvi liekeissä – Kanadan puolustajalta totaalinen aivopieru
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
18:09
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
18:09
Mitä ihmettä? Leijonat-järkäle antoi kovuutta Connor Bedardille – tuomareilta häkellyttävä ratkaisu
-
18:05
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä lakiesitystä vastaan: "Olemukseltaan venäläinen"
-
18:04
Salkkarit-tähdet paljastavat podcastissa totuuden intiimikohtausten takaa: "Siitä on romantiikka niin kaukana"
-
17:58
Venäjä väittää: Uusi valloitus Harkovassa – "Läpimurtojen mahdollisuus kasvaa"
-
17:57
Karu paljastus videotarkistuksessa: Harri Säterin virhe aiheutti Kanadan maalin hyväksymisen
-
17:40
Tämä osuma maistui! Jesse Puljujärvi täräytti kiekon Kanadan verkkoon
-
17:30
Kuski koki kauhunhetkiä Yhdysvalloissa – rekka päätyi sillan reunalle roikkumaan
-
17:28
Kuinka kauan tuorejuusto säilyy jääkaapissa?
-
17:03
Näkövammaiset jakavat arjen haasteita, joista normaalinäköisten ei tarvitse juuri huolehtia: "Miksi aina, kun joku tippuu lattialle..."
-
17:01
Tutkija hämmästyi: USA:n Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta ei juuri puhuta
-
16:35
Slovakian Ficon ennuste positiivinen: Pääministeri tajuissaan
-
16:20
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – johtaja antaa henkilökunnan toiminnalle arvosanan 10+
-
16:15
Mariko Pajalahti ja Tidjân Ba muistelevat Kwan-yhtyeen menestystä: "Se oli ihan tajutonta"
-
16:11
Slovakian pääministerin ampujaksi epäilty mies määrätty tutkintavankeuteen.
-
Lataa lisää