Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan, 70, sanoi perjantaina, että kuluvan kuun lopussa järjestettävät paikallisvaalit jäävät viimeisiksi, jotka hän käy läpi.
Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Erdogan puhuu julkisesti väistymisestä maan johdosta.
– Teen työtä tauotta. Juoksemme ympäriinsä hengästyneenä, koska tämä on minulle finaali. Lain minulle antaman vallan nojalla nämä ovat viimeiset vaalini, Erdogan sanoi.
Erdogan uskoi kuitenkin, että hänen puolueensa AKP pysyy vallassa vielä senkin jälkeen, kun hän ei ole enää presidentti.
AKP yrittää saada paikallisvaaleissa takaisin Istanbulin pormestarin paikan, jonka se menetti oppositiolle vuonna 2019. Erdogan toimi itse Istanbulin pormestarina vuosina 1994–1998.
Erdogan on johtanut Turkkia yli kahden vuosikymmenen ajan, ensin pääministerinä ja vuodesta 2014 lähtien presidenttinä.
Hänet valittiin viime vuonna presidentiksi uudelle viisivuotiskaudelle.
Uusimmat
-
13:08
Järkyttävä video Sean ”Diddy” Combsista leviää – potkii tyttöystäväänsä hotellin käytävällä
-
13:03
Euroopassa hinkuyskäepidemia, Suomessakin tautiryppäitä – yksi asia tulee muistaa: "Vastoin yleistä käsitystä..."
-
12:55
Läheltä piti -tilanne MM-kisoissa – Sami Kapanen joutui törmäyskurssille Kanadan supertähden kanssa: "Jos pyytää anteeksi"
-
12:40
Arja Saijonmaa mukana Ruotsin Vain elämää -ohjelmassa: ”Pitää uskaltaa ottaa riskejä”
-
12:39
Traktorikuski kuoli kolarissa Kauhavalla
-
12:23
Marko Anttilalle esitettiin iso kysymys urasta – "Kiitos Kärpille"
-
12:10
Puolustusvoimien komentaja kommentoi Harkovan hyökkäystä Ylelle: "Voimaa ei siellä ole"
-
12:04
Kapteeni Matti Ojase kuuli kaksi pamahdusta, sitten Copterline syöksyi taivaalta – tällainen oli Tallinnan traaginen kopteriturma
-
11:59
Leijonien ketjut Kanada-peliin julki – yksi asia saa hieraisemaan silmiä
-
11:54
Julius teki historiallisen löydön Paimiossa – arkeologi: "Erittäin harvinainen"
-
11:45
Shirly Karvinen vaihtoi alaa: "Kumppani on ollut vähän yllättynyt tästä ammattivalinnasta"
-
11:41
FT: Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä italialaisen pankin omaisuutta
-
11:31
Leijonista tuttu hyökkääjä palaa Tampereelle – seuralta hauska katsaus historiaan: "Se päivä on nyt"
-
11:22
Leijonat hurjaan testiin MM-jäällä – Olli Jokinen paljastaa Kanadan heikkouden: "Iskun paikka"
-
11:15
Pohditko käytetyn auton ostoa? Älä edes harkitse tällaista yksilöä – "Ei kannata uhrata aikaa"
-
11:07
Suomalaistimantti "pelaa nyt eri peliä" NHL:ssä – tulokset näkee taululta
-
10:44
Sofia Virralta rajuja väitteitä perussuomalaisista: "Jokainen lapsi ei ole yhtä arvokas"
-
10:42
Aleksander Barkovin huima temppu jätti päävalmentajan tulisille hiilille – tähtihyökkääjältä ylistystä: "Maailman paras"
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
Lataa lisää