Turkin maanjäristyksestä vuosi: Sadattuhannet ihmiset eivät ole päässeet palaamaan koteihinsa
Avuntarve on edelleen Turkissa ja Syyriassa suurta alueilla, joilla voimakas maanjäristys aiheutti tuhoja vuosi sitten. Asiasta kertoo Pelastakaa lapset -järjestö tiedotteessaan.
Järjestön mukaan yksistään Turkissa yli 761 000 ihmistä ei ole vielä päässyt palaamaan koteihinsa ja heistä noin 205 000 on lapsia.
Lisäksi järjestö kertoo kartoitustensa perusteella, että useat lapset Turkissa ja Syyriassa kärsivät mielenterveyden ongelmista tapahtumien vuoksi. Turkissa viime lokakuussa tehdyn kyselyn perusteella lähes joka toisella lapsella kerrottiin olevan merkkejä ahdistuksesta ja joka viidennellä oli ilmennyt aggressiivista käytöstä.
– Olemme toipumassa, mutta todellisuus on se, että kolmannes maanjäristyksen koettelemista lapsista joutuu edelleen elämään pienissä teltoissa ja konteissa, kertoo Pelastakaa lapset -järjestön Turkin maajohtaja Sasha Ekanayake tiedotteessa.
Avuntarve on kasvanut järjestön mukaan myös Syyriassa, jossa maanjäristys osui alueelle, jonka olot olivat jo ennestään heikot muun muassa maassa käydyn sodan vuoksi.
Yli 56 000 kuoli
Helmikuun alussa myös Kansainvälinen Punainen Risti julkaisi tuoreen avunpyyntönsä maanjäristyksen tuhoalueille Turkissa. Avunpyynnön mukaan Punainen Risti pyytää 750 miljoonan euron edestä rahoitusta humanitaarisen tilanteen auttamiseksi alueella.
Kaikkiaan yli 56 000 ihmistä kuoli Turkissa ja Syyriassa viime vuoden helmikuun maanjäristyksissä. YK:n alainen OCHA-järjestö on arvioinut, että maanjäristys vaikutti yli yhdeksään miljoonaan ihmiseen.
Uusimmat
-
08:22
Kuorma-auton lava unohtui pystyyn – näin pahaa jälkeä se aiheutti vilkkaassa risteyksessä
-
07:56
Susanna Tapani vei joukkueensa finaaliin – nousi taas jatkoeräratkaisijaksi
-
07:53
Yksi ihminen pelastettiin tulipalosta Helsingissä
-
07:49
Leijonien maaleista lähes puolet on syntynyt identtisellä kaavalla – Olli Jokinen kertoo, mistä on kyse
-
07:40
Matala testosteronitaso vaaraksi miehelle – tutkimus havaitsi kohonneen kuolemanriskin
-
07:27
Baltimoren siltaturmasta uutta tietoa – jättialus kärsi useista sähkökatkoista
-
07:25
Venäjä: Ukraina tehnyt "massiivisen" ATACMS-iskun Krimille
-
07:01
Leijonissa loistaa nyt "erilainen Kapanen" – merkittävä paljastus sensaatiopelaajan NHL-virityksistä
-
06:51
Florida ei saanut sarjaa poikki – vastustaja nappasi Anton Lundellia kurkusta
-
06:31
Nämä ovat yleisimmät mokat inssissä – autokoulunopettaja muistaa yhden oppilaan nerokkaan hoksauksen
-
06:29
Olli Jokiselta kutkuttava tieto NHL-supertähdestä – "Helenius kuulostaisi aika hyvältä"
-
06:22
Suomi on huono houkuttelemaan turisteja – tätä maata kannattaisi matkia
-
06:14
Mies pahoinpiteli vaimoaan ja uhkasi turmella kasvot hapolla – toimi lääkärikäynneillä puolisonsa tulkkina
-
06:03
Reuters: Trumpin lentokone osui toiseen lentokoneeseen
-
06:02
Kommentti: Euroviisut – pilalla, pelkkää politiikkaa tilalla?
-
05:55
Oletko huomannut? Leijonien MM-maaleissa toistuu nyt sama kaava – yksi taho on ylistyksen kohteena
-
05:48
Tavallisen suomalaisen tietokoneelle yritetään tunkeutua monta kertaa minuutissa – näin estät tietomurron
-
05:29
USA: Gazan väliaikainen satama ehkä käyttöön lähipäivinä
-
05:27
Onko kirkko valmis homoliitoille? Pappien enemmistö kannattanut jo vuosia, kirkon päättäjät eivät vieläkään – MTV seuraa kirkolliskokousta
-
05:25
Helleraja voi ylittyä tänäänkin
-
Lataa lisää