Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin oikeudenkäynti jatkuu New Yorkissa jo kolmatta viikkoa.
Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin hyssyttelyrahaoikeudenkäynnissä koettiin uusi käänne, kun tuomari Merchan antoi Trumpille jälleen varoituksen niin sanotun suukapulamääräyksen rikkomisesta, uutisoi muun muassa BBC.
Kolmatta viikkoa jatkuvassa oikeudenkäynnissä tuomari joutui antamaan toistaiseksi vakavimman huomautuksen Trumpille. Tuomari kertoi harkitsevansa vankilatuomiota, mikäli Trump rikkoo vaitiolomääräystä.
– Näyttää siltä, että 1000 dollarin uhkasakko ei toimi pelotteena. Siksi tämän tuomioistuimen on jatkossa harkittava vankilaseuraamusta, tuomari totesi.
– On tärkeää, että ymmärrät, että viimeinen asia, jota haluan, on laittaa sinut vankilaan, hän jatkoi.
Tuomari totesi, että Trumpin vangitseminen olisi hyvin häiritsevää oikeudenkäynnille, mutta kutsui vaitiolomääräyksen rikkomista suoraksi hyökkäykseksi oikeusvaltiota vastaan.
– Loppujen lopuksi minun tehtäväni on suojella oikeusjärjestelmän arvokkuutta.
Merchan totesi Trumpin syyllistyneen oikeuden halventamiseen jo kymmenennen kerran.
Uusimmat
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
Lataa lisää