AlphaTauri oli yksi F1-talvitestien suurimmista onnistujista, ja tulokaskuljettaja Yuki Tsunodan otteet pistivät välittömästi monien silmään.
LUE MYÖS: Asiantuntijalta herkullinen arvio uuden F1-kauden alla: "Tämä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 2014"
LUE MYÖS: Valtteri Bottaksen uudessa kypärässä Tiffany Cromwellin suunnittelema toteemieläin – "Googlatkaa, niin ymmärrätte"
AlphaTauri selvitti kolmipäiväisen testirupeaman ilman suurempia ongelmia. Tästä kielii se, että talli sai yhdessä Alfa Romeon kanssa kasaan eniten kierroksia, kaikkiaan 422.
Pierre Gasly oli 237 kierroksen kokonaismäärällä viikonlopun kilometrikunkku, kun tulokaskuski Tsunodan saldo oli viitisenkymmentä kierrosta vähemmän (185).
Tsunoda oli kuitenkin kaksikosta nopeampi kellotettuaan testien päätöspäivänä ajan 1:29,053, joka oli Max Verstappenin jälkeen koko viikonlopun toiseksi paras noteeraus. 20-vuotias japanilainen ajoi sunnuntaina myös muita 1:29-alkuisia kierroksia. Gaslyn paras kierrosaika samalla rengassseoksella oli 1:30,413, mutta yksi yhteen vertailu on vaikeaa, sillä Tsunoda ajoi nopeimman vetonsa sunnuntai-iltana, Gasly päivää aiemmin.

