Tuhannet siviilit alkaneet lähteä Rafahista
Israel kehotti ihmisiä poistumaan kaupungin itäosasta. Israelin on jo pitkään odotettu aloittavan laajan sotilasoperaation Rafahissa.
Tuhannet siviilit alkoivat maanantaina poistua Rafahin kaupungin itäosasta, johon Israel antoi evakuointikehotuksen, kertoi palestiinalaisten Punainen Puolikuu -järjestö loppuiltapäivästä. Israelin asevoimat kertoi viestipalvelu X:ssä ohjaavansa siviilejä laajennetulle humanitaariselle alueelle ja tiedottaneensa asiasta lentolehtisillä, tekstiviesteillä, puheluilla ja median välityksellä.
Israelin mukaan evakuoitavia ihmisiä on noin sata tuhatta, mutta Punaisen Puolikuun mukaan määrä on yli kaksinkertainen.
Israelin on jo pitkään odotettu aloittavan laajan sotilasoperaation Rafahissa, jossa majailee Gazan muista osista sotaa paenneita siviilejä. Asevoimien tiedottajan mukaan operaatio on väliaikainen ja mittaluokaltaan rajallinen.
Maailman terveysjärjestön mukaan Rafahissa on tällä hetkellä noin 1,2 miljoonaa ihmistä, joista suurin osa on jättänyt kotinsa muualla Gazassa taisteluiden vuoksi.
Israelin aikeet ovat huolestuttaneet sekä avustusjärjestöjä että ulkovaltojen johtajia. Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken sanoi perjantaina, ettei Israel ole vielä esittänyt uskottavaa suunnitelmaa vaarassa olevien siviilien suojelemiseksi ja että ilman suunnitelmaa Yhdysvallat ei tue mittavaa sotilasoperaatiota Rafahiin.
Myös Suomen ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) varoitti viestipalvelu X:ssä, että maahyökkäys Rafahiin olisi tuhoisa siviileille eikä sitä saisi tapahtua.
Ei turvallista paikkaa
Hyökättyään Gazaan äärijärjestö Hamasin viime lokakuisen iskun jälkeen Israel ohjeisti Gazan pohjoisosissa asuvia siirtymään niin kutsutuille turvavyöhykkeille Gazan eteläosissa. Myös Rafah kuuluu turvavyöhykkeeseen, mutta siitä huolimatta Israel on toistuvasti iskenyt sinne ilmasta.
Palestiinalaiset ovat jo pitkään sanoneet, ettei mikään paikka Gazassa ole turvallinen.
Israelin asevoimat toisti jälleen maanantaina, että sen joukot jatkavat Hamasin taistelijoiden etsimistä kaikkialta Gazasta, kunnes Hamasin ottamat panttivangit on saatu takaisin kotiin. Asevoimien tiedottajan mukaan evakuointi itäisestä Rafahista liittyy Israelin tavoitteeseen hajottaa Hamas, jonka sunnuntaisessa raketti-iskussa lähellä Israelin ja Gazan välistä Kerem Shalomin rajanylityspaikkaa sunnuntaina kuoli ja haavoittui Israelin sotilaita.
Aiemmin asevoimat kertoi kolmen sotilaan kuolleen, mutta maanantaina se tiedotti uhrimäärän nousseen neljään.
Israelin asevoimien mukaan raketit laukaistiin Rafahin läheltä.
Hamasin aseellinen siipi ilmoitti tehneensä raketti-iskun. Sen seurauksena Israelin viranomaiset sulkivat rajanylityspaikat, jonka kautta on kulkenut avustuksia Gazaan. Israelin asevoimat vastasi ilmaiskulla, joka pelastustoimijoiden mukaan surmasi 16 ihmistä Rafahissa.
Uusimmat
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
Lataa lisää