Aiemmin on uutisoitu, että kyseinen lentoyhtiö olisi "Putinin perustama" ja lentojen tarkoituksena on kuljettaa siirtolaisia EU:n rajoille.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom kertoo ilmoittaneensa Southwind Airlines -lentoyhtiölle, ettei se saa lupaa liikennöidä Suomeen.
Turkkiin rekisteröity lentoyhtiö esitti Traficomille pyynnön liikennöinnin aloittamisesta Suomeen.
Traficomin pääjohtaja Jarkko Saarimäki perustelee pyynnön eväämistä lentoyhtiö Southwind Airlinesin venäläiskytköksillä.
– Olemme kokonaisarviossamme katsoneet, ettei Southwind Airlinesin pääasiallinen omistusoikeus ja tehokas valvonta kuulu turkkilaisille. Arviomme mukaan yhtiön taustalla on venäläistahoja, Saarimäki sanoo.
Lentoyhtiön liikennöinti Suomeen ei näin ollen olisi Venäjä-pakotteita koskevan EU-asetuksen mukaista.
Saksalaisen Bild-lehti julkaisi joulukuussa Southwind Airlinesia koskevan selvityksen.
Selvityksen mukaan venäläiset ovat perustaneet lentoyhtiön Turkkiin ja sen tarkoituksena on kuljettaa lennoilla siirtolaisia EU:n rajoille.
Bildin selvityksen mukaan Southwind Airlines -nimisen yhtiön pääkonttori olisi Turkissa, mutta osa sen koneista ja henkilökunnasta olisi peräisin venäläiseltä Nordwind Airlines -yhtiöltä.
Uusimmat
-
12:04
Kapteeni Matti Ojase kuuli kaksi pamahdusta, sitten Copterline syöksyi taivaalta – tällainen oli Tallinnan traaginen kopteriturma
-
11:59
Leijonien ketjut Kanada-peliin julki – yksi asia saa hieraisemaan silmiä
-
11:54
Julius teki historiallisen löydön Paimiossa – arkeologi: "Erittäin harvinainen"
-
11:45
Shirly Karvinen vaihtoi alaa: "Kumppani on ollut vähän yllättynyt tästä ammattivalinnasta"
-
11:41
FT: Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä italialaisen pankin omaisuutta
-
11:31
Leijonista tuttu hyökkääjä palaa Tampereelle – seuralta hauska katsaus historiaan: "Se päivä on nyt"
-
11:22
Leijonat hurjaan testiin MM-jäällä – Olli Jokinen paljastaa Kanadan heikkouden: "Iskun paikka"
-
11:15
Pohditko käytetyn auton ostoa? Älä edes harkitse tällaista yksilöä – "Ei kannata uhrata aikaa"
-
11:07
Suomalaistimantti "pelaa nyt eri peliä" NHL:ssä – tulokset näkee taululta
-
10:44
Sofia Virralta rajuja väitteitä perussuomalaisista: "Jokainen lapsi ei ole yhtä arvokas"
-
10:42
Aleksander Barkovin huima temppu jätti päävalmentajan tulisille hiilille – tähtihyökkääjältä ylistystä: "Maailman paras"
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
Lataa lisää