Thor-elokuvien tähti Chris Hemsworth sai televisiosarjan kuvauksissa pysäyttävän tiedon geeneistään – ilmoitti nyt vähentävänsä töitään näyttelijänä
Näyttelijä Chris Hemsworth aikoo vähentää työntekoa saatuaan tietää korkeasta riskistään sairastua Alzheimerin tautiin.
Australialaisnäyttelijä Chris Hemsworth, 39, sai tietää hiljattain Disney+ -suoratoistopalvelun Limitless-sarjan jaksossa, että hänellä tavanomaiseen ihmiseen verrattuna kymmenen kertaa korkeampi todennäköisyys sairastua Alzheimerin tautiin. Jakson kuvauksissa selvisi, että hänen dna:ssaan on kaksi kopiota ApoE4-geenistä, joka tekee neurologisen sairauden kehittymisestä todennäköisempää.
Tämän johdosta Hemsworth kertoo Vanity Fair -lehdessä julkaistussa haastattelussa aikovansa vähentää töitään näyttelijänä voidakseen viettää enemmän aikaa perheensä kanssa. Hän myös totesi, että kyseessä ei kuitenkaan olisi hänen "eroanomuksensa".
Hemsworth kertoi haastattelussa, että testit "vahvistivat hänen pahimmat pelkonsa" ja pyrkivänsä nyt toimimaan ennaltaehkäisevästi.
– Se ei ole ennalta määräävä geeni, mutta se on vahva indikaatio. Kymmenen vuotta sitten sitä pidettiin mielestäni enemmänkin määräävänä, Hemsworth kommentoi saamaansa tietoa kohonneesta riskistä sairastua Alzheimeriin.
Alzheimerin tauti on aivoja rappeuttava muistisairaus. Se etenee hitaasti ja taudin keskeisiä oireita ovat muisti- sekä kommunikaatio-ongelmat.
Ohjelman kuvauksissa tehtyjen tutkimusten mukaan Hemsworth on perinyt toisen kopion ApoE4-geenistä isältään ja toisen äidiltään. BBC:n mukaan noin 2-3 prosentilla väestöstä on kaksi kopiota kyseisestä geenistä.
Alunperin Hemsworthin oli tarkoitus saada tietää geneettisten testien tulokset sarjassa kameran edessä. Sarjan luoja Darren Aronofsky kertoi näyttelijälle tuloksista kuitenkin yksityisesti.
Hemsworthille annettiin hänen mukaansa jatkuvasti mahdollisuus siihen, että kaikki viittaukset Alzheimeriin olisi poistettu ohjelmasta. Hän päätti kuitenkin haluavansa, että viittaukset hänen korkeasta riskistään sairastua Alzheimerin tautiin pidetään sarjassa, jotta siitä voitaisiin lisätä tietoisuutta ja ymmärrystä.
– Huoleni oli se, etten halunnut manipuloida sitä ja dramatisoida sitä liikaa ja tehdä siitä jonkinlaista typerää empatian tavoittelua tai muuta viihdettä.
Haastattelussa Hemsworth kertoi, että hänen isoisällään on diagnosoitu Alzheimerin tauti.
Uusimmat
-
15:42
MM-kisoissa ällistyttävä selkäsauna
-
15:35
Ilmajoen turvetuotantoalueen tulipalo on levinnyt metsään
-
15:30
Red Bull ja Aston Martin ajoivat seinään F1-harjoituksissa – kärjessä tuplayllätys
-
15:23
Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä länsipankkien omaisuutta
-
15:02
Edullista aivojen kuntoutustapaa voi kokeilla kotonakin aivoverenkiertohäiriön jälkeen
-
14:59
Ruotsilta käsittämätön temppu MM-kisoissa – NHL-tähti sikaili itsensä suihkuun
-
14:54
Kommentti: Nyrkkeilyn ikivanha sanonta vaarassa Fury–Usyk-ottelussa – Mike Tyson osoitti sanat roskaksi
-
14:49
Valioliigan paras pelaaja valittu
-
14:45
Iida Vainio ja Archie Cruz hankkivat lemmikin: "Tervetuloa kotiin"
-
14:26
Pörssisähkön käyttäjille erinomaisia uutisia
-
14:23
Slovakian Ficon ennuste positiivinen
-
14:05
Raju muutos säässä tuo jopa lumikuuroja – helteisiin viikon tauko
-
13:35
Leijonien MM-debytantti sai jatkuvasti karuja uutisia – ei uskonut itseään upean käänteen keskellä: "Sanottiinko se?"
-
13:32
Brittitiedustelulta yksityiskohtaista tietoa Krimin ATACMS-iskusta – satelliittikuvat näyttävät tuhoutuneet hävittäjät
-
13:26
Liikemies Jussi Uoti kertoo tuomion tuoneista henkilöstöjuhlista: "Tein minkä tein"
-
13:22
Sivullinen löysi Sastamalassa keskiviikosta asti kateissa olleen naisen
-
13:08
Järkyttävä video Sean ”Diddy” Combsista leviää – potkii tyttöystäväänsä hotellin käytävällä
-
13:03
Euroopassa hinkuyskäepidemia, Suomessakin tautiryppäitä – yksi asia tulee muistaa: "Vastoin yleistä käsitystä..."
-
12:55
Läheltä piti -tilanne MM-kisoissa – Sami Kapanen joutui törmäyskurssille Kanadan supertähden kanssa: "Jos pyytää anteeksi"
-
12:40
Arja Saijonmaa mukana Ruotsin Vain elämää -ohjelmassa: ”Pitää uskaltaa ottaa riskejä”
-
Lataa lisää