Tesla pudotti kaikessa hiljaisuudessa malliensa arvioituja toimintamatkoja
Tesla on alentanut sähköautomalliensa arvioituja toimintamatkoja, kertoo uutistoimisto Reuters. Korjaus näyttää koskevan ainakin toistaiseksi vain Yhdysvaltoja, jossa on tulossa voimaan uusi sääntely.
Yhdysvaltain hallituksen uuden asetuksen tavoitteena on varmistaa, että autonvalmistajat ilmoittavat tarkasti malliensa todellisen suorituskyvyn.
Reuters raportoi viime vuoden heinäkuussa, että Tesla peukaloi noin vuosikymmen sitten algoritmiä, joka kontrolloi sen mallien arvioituja toimintamatkoja kojelaudan sisällä.
Teslan myyntivaltti onkin ollut sen mallien pitkä ilmoitettu toimintamatka. Miltä tilanne näyttää siis tuoreen korjauksen jälkeen?
Isoja korjauksia
Tesla on alentanut sen X-, S-, Y- ja 3-mallien eri versioiden toimintamatka-arvioita.
Reutersin mukaan esimerkiksi pitkän kantaman Model Y:n toimintamatka-arvioita on pudotettu noin 32 kilometriä (531 -> 499).
Y-mallin pienemmän crossover-version toimintamatka-arvio taas putosi yli 27 kilometriä (488 -> 459).
Model S:n Plaid-version potentiaaliseksi toimintamatkaksi ilmoitetaan nyt 578 kilometriä, kun muutama päivä sitten se oli vielä 637, Reuters kertoo.
Jotkut muutokset ovat pienempiä. Esimerkiksi X-mallin Plaid-version toimintamatka-arviota pudotettiin 536 kilometristä 525 kilometriin, eli ero on vain 11 kilometriä.
Tesla ei vastannut Reutersin kommenttipyyntöihin.
Teslan suomenkielisillä nettisivuilla toimintamatkoja ei ole tiputettu, ja ne perustuvat eri arviointijärjestelmään.
Lähde: Reuters
Uusimmat
-
13:53
MTV seuraa Leijonien kannalta jättimäistä MM-taistoa: Itävalla myllyttää, britit sinnittelevät
-
13:47
Jari-Matti Latvalalla suuri suunnitelma – paljasti myös tulevat rallinsa
-
13:42
Miten Trumpin ja Bidenin Israel-politiikka heilauttaa äänestäjiä? Suora Ex on Next -vaaliväittely kello 14
-
13:26
Turussa kadonnut 7-vuotias löytynyt
-
13:20
Näissä hulppeissa maisemissa Maajussille morsian -kautta kuvataan
-
13:17
Yksi kuollut Lontoosta lähteneellä lennolla turbulenssin vuoksi – useita loukkaantuneita
-
12:57
Henry Manni kelasi MM-pronssia!
-
12:45
Jukka Jalonen tyrmäsi Suomessa usein esitetyn väitteen: "Se ei todellakaan ihan oikeasti ratkaise mitään"
-
12:41
Helle saapuu! Tuore kuukausiennuste voi saada hymyn huulille
-
12:31
Vornasta hiillostettiin baari-illan tapahtumista – näin kertoi käytöksestään
-
12:29
Suomalaispakki ei jatka Jussi Tapolan alaisuudessa – uusi seura löytyi nopeasti
-
12:14
Kortiton kuski kaahasi hävytöntä vauhtia Helsingissä – "Moottoripyöräpoliisilla oli täysi työ tavoittaa"
-
12:08
Suomalaisfanin pöyhkeä ilmoitus käänsi päitä Prahassa – näin Leijonien kinkkinen tilanne näkyi MM-areenalla
-
12:06
Vampyyripäiväkirjat-tähti joutui onnettomuuteen: "Edessä on pitkä toipuminen"
-
11:57
Näin Vornanen kertoi ampumavälikohtauksesta: "En häpeä"
-
11:35
Hallitus antoi esityksen käännytyslaista – näin se muuttaisi itärajan tilannetta
-
11:28
Olli Jokinen ja Petteri Sihvonen täysin eri mieltä Leijonien avainkysymyksestä – "Se on ihan varma"
-
11:26
Skandaalinkäryinen tilanne Italian ympäriajossa: Ajajat uhkaavat boikotilla
-
11:25
Ekonomisti: Uudisasuntojen kysyntä tulee muuttumaan – "Silloin meillä on kova kisa"
-
11:14
Löytyykö pihaltasi? Yleinen "rikkaruoho" onkin superherkku: "Nyt on juuri paras hetki"
-
Lataa lisää