Tätä on Safari: Hyundai-tähdet raivona – Tänakilta erikoinen purkaus, Lappi veisteli "pelikaaneista turbiinissa"
Hyundain kuskikolmikolla Thierry Neuville–Ott Tänak–Esapekka Lappi oli paljon jossiteltavaa Kenian MM-rallin lauantain päätteeksi. Heidän kohdallaan kisan haastavuus on toteutunut kovalla kädellä.
Lapin ja Tänakin kisat menivät isossa kuvassa pilalle jo perjantain keskeytysten myötä, mutta lauantaina sateli lisää takaiskuja Hyundai-leiriin.
LUE MYÖS: Rallivaltias Kalle Rovanperä iski jauhot suuhun huoltoparkissa: "Onko tässä kondomi päällä?
Isoimmat niistä tulivat Lapille ja Neuvillelle. Suomalaiskuski osui seepraan ja koki rengasrikkoja aamupäivällä, ja päivän päättäneellä 36 kilometriä pitkällä 13. erikoiskokeella oli lintujen vuoro. Kaksi osumaa vaurioitti Lapin auton tuulilasia pahasti (video yllä).
– Pelikaani turbiiniin kaksi kertaa, Lappi veisteli huoltoparkissa (haastattelu alla).
Lintuepisodissa myös Lapin silmiin joutui lasia.
– Edelleen tuntuu, että silmissä on jotain, joten pitää käydä lääkintähenkilöstön luona. Yritetään pestä ne pois, Lappi tokaisi.
Tänak kävi hämmästyttävän kuumana 13. etapin maalissa. Hyundai oli ilmeisesti ennakoinut sadetta, mutta sitä ei tullut. Virolainen päätti haastattelun pikaisesti ja häipyi paikalta vihaisen oloisena (video alla).
Neuville oli päästellyt kovimmat höyrynsä jo 11. erikoiskokeella, kun autoon iski bansapumppuongelma (video alla).
Hyundain kokonaissaldo on synkkä. Lauantain jälkeen Neuville on viidentenä, Tänak kymmenentenä ja Lappi 14:ntenä. Sen päävastustajan Toyotan Kalle Rovanperä, Takamoto Katsuta ja Elfyn Evans miehittävät sijoja 1, 2 ja 4.
Uusimmat
-
21:32
Juuri nyt: Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:03
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
18:54
Hellerajat paukkuneet taas useilla havaintoasemilla – alkuviikolla viilenee, mutta vain hetkeksi
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
18:32
Leijonien konkari muistaa katastrofin kymmenen vuoden takaa: "Ei kannata panikoida"
-
18:31
Kova keihästulos! Suomalaisheittäjä paransi ennätystään metrikaupalla
-
Lataa lisää