Tämä mies on Suomen tunnetuin pääsiäisnoita – älyttömät tempaukset ovat hämmentäneet ulkomaita myöten
Pääsiäistähdeksi noussut Aapeli Kokkonen edustaa vahvasti suomalaista "hulluutta".
Aapeli Kokkonen on noussut viime vuosina pääsiäisen puhutuimmaksi ja katsotuimmaksi mieheksi tempauksillaan.
Kokkosen erikoisin kohtaaminen suosion myötä tapahtui kerran baarissa, kun ulkomaalainen mies pysäytti hänet.
– Se sanoi, että minähän olen se pääsiäisnoitatyyppi. Hän halusi kanssa kokeilla minun temppujani, kertoo Kokkonen.
Tämän jälkeen Kokkonen oli katsellut miestä päästä varpaisiin ja todennut:
– Eiköhän me jostain sullekin löydetä sopiva mekko. Kysely loppui siihen, sanoo Suomen tunnetuin trulli huvittuneena.
Kaivurin nokassa hameessa
Kaikki sai alkunsa vuonna 2021, kun Kokkonen keksi hulvattoman idean, johon hän tarvitsi noidan vaatteet ja kaivinkoneen.
Kokkonen ratkaisi ensimmäisen pulman lähtemällä ostoksille Oulun keskustaan, josta hän osti itselleen noita-akan vaatetuksen.
Seuraavaksi hän soitti tuttavalleen Rauno Kilpeläiselle, jonka kaivinkoneen puomin nokkaan Kokkonen halusi lentelemään pääsiäisnoitana.
Kilpeläinen innostui heti asiasta, sillä hän halusi kokeilla, että onko se edes mahdollista.
– Pakko se oli testata. Laitettiin Aapeli turvavaljailla ja hyväksytyillä nostoliinoilla kiinni. Katsottiin turvallisuus ja sitten toteutettiin homma, kertoo Kilpeläinen.
Videolla Kokkonen liitelee noidaksi pukeutuneena luuta jalkojen välissä. Kyyti on videolla hurjaa, kun Kilpeläinen vääntää kaivurin kahvasta lisää vauhtia.
– Ensin se roikkuu siinä liina suorana, mutta sitten kun pistetään lisää vauhtia, niin aika nätisti se nousee, sanoo Kilpeläinen huvittuneena.
Kaivuritempauksen näet jutun alussa olevalta videolta!
Toinen kerta oli vieläkin hurjempi
Sitten Aapeli-trulli piti välivuoden kunnes palasi vuonna 2023 tempauksella, jollaista ei oltu koskaan ennen nähty. Tempauksen älyttömyys upposi myös ihmisiin ja siitä tulikin kansainvälinen hitti sosiaalisessa mediassa.
Kokkonen sai elämänsä kyydin, kun painesäiliöpulloon kytketty potkukelkka lähti holtittomaan kiitoon.
Aapeli-trulli kiinnitti potkukelkkaan korkeapainepullon, jonka sisällä oli vettä.
Kolmen tunnin nuotiolämmityksen jälkeen pulloon oli kertynyt 150 paaria höyrypainetta.
– Pikkaisen on tämmöinen vilkas luonne ja tullut kaikenlaista töhöiltyä elämän aikana, Kokkonen sanoo huvittuneena.
Oli aika hypätä kelkan kyytiin ja lähteä matkaan. Painesäiliöpullon paine oli niin kova, että mies sinkoutui hetkessä hallitsemattomaan vauhtiin.
– Kyllä tästä Buranalla ajan kanssa selvitään, sanoo Kokkonen kokeilunsa lopputuloksesta.
Ethän kokeile alla olevan videon temppua kotona!
Uusimmat
-
07:49
Iranin presidentin kuolemalla vaikutusta maailman kahteen isoon konfliktiin – asiantuntija avaa tilannetta MTV:lle
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti ja ulkoministeri kuolleet – helikopteri törmäsi vuorenhuippuun: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
Lataa lisää