Talvi yllätti kalastajat! Tauno, 81, ja Juha, 75, mursivat jäätä tunteja pelastaakseen muikkuverkot
Sentin paksuinen jää peitti alleen kalamiesten verkot, jotka oli laskettu edellisiltana Mäntyharjulla. Jää ei kuitenkaan pysäyttänyt miehiä.
Sunnuntai-iltana Tauno Mikkola, 81, ja naapurimökissä asuva Juha Siitonen, 75, laskivat järveen kahdeksan kalaverkkoa.
– Muikkua teki mieli. Järvi oli illalla tyyni ja sula, Mikkonen kertoo MTV Uutisille.
Yllättävän kymmenen asteen yöpakkasen seurauksena Mäntyharjulla sijaitseva Vieruvanjärvi jäätyi.
Mikkola ei kehtaa edes sanoa, mikä oli ensireaktio, kun jäätynyt järvi paljastui aamuhämärästä.
Ei auttanut kuin tarttua tuumasta toimeen.
Lue myös: Dramaattinen video: Koira putosi jäihin Helsingin Tokoinrannassa – mies syöksyi veteen pelastamaan
Tuntien käsityö
Kahden hengen jäänmurtaja lähti pian liikkeelle. Siitonen repi jäätä auki koukulla ja Mikkola ohjasi venettä melalla.
– Toisen käteni peukalo katkesi kesällä, niin yhdellä kädellä koitin auttaa, minkä ehdin, Mikkola kuvailee.
Pian yksi verkko löytyi sentin jääkerroksen alta. Kaksikko rikkoi jäätä lopulta satoja metrejä.
Puolen kilometrin railon ja osan miesten suoritusta voi nähdä artikkelin alussa olevalta videolta.
– Hyvinhän se menee, tilannetta seurannut henkilö huutaa miehille videolla.
Tuntien työn jälkeen osa verkoista saatiin pelastettua.
– Kolmesta neljään tuntia me niitä kolmea verkkoa nostettiin.
Nyt Mikkola toivoo, että järvi sulaisi, jotta loputkin viisi verkkoa saataisiin vielä talteen.
– Viisi muikkua me saatiin, että ei se paljon muikku maistu, Mikkola nauraa.
Katso video raskaasta uroteosta artikkelin alusta.
Video: Riitta Teikari
Uusimmat
-
23:34
Venäjä teki useita ohjusiskuja Harkovaan
-
23:16
Mielenosoitukset "venäläislakia" vastaan jatkuvat Georgiassa – "Tulee olemaan este EU-jäsenyyspolulla"
-
22:42
Ilja Kovaltshuk kärsi uransa rajuimman pettymyksen Suomelle – avaa nyt, mitä teki sen jälkeen
-
22:35
Voisiko Suomi jäädä Euroviisuista pois? Yle-pomo: "Ei ole tarkoitus, että suurin osa ilon ja riemun kilpailussa on ahdistuneita"
-
22:23
Ei herkimmille: Valvontakamera tallensi hyökkäyksen vankien kuljetusautoon – kaksi kuoli
-
22:16
18-vuotias MM-maalaaja nostattaa kierroksia: "Onko hän parempi kuin Ovetshkin?"
-
22:03
Julkisuudesta vuosiksi vetäytynyt Anu Hälvä muistelee 90-luvun suurta suosiota: "Olin täysin valmistautumaton"
-
21:57
MM-rallissa täysin poikkeuksellinen päätös – Hyundain uhkailu sai kilpailijat taipumaan?
-
21:24
Neste antoi tulosvaroituksen
-
21:23
Ex-tähtipelaajan sukukalleudet aiheuttavat ongelmia lentokentällä – "Olemme huolissamme"
-
21:10
Trumpin entinen asianajaja todisti hyssyttelyrahaoikeudenkäynnissä
-
21:00
MasterChef Suomi -sarjan voitto ratkesi – haku uudistuneelle kaudelle on käynnissä
-
20:41
Henkilöauto ja rekka törmäsivät Lahdessa – yksi loukkaantui
-
20:17
Titanic-ohjaaja James Cameron ja Céline Dion eivät halunneet elokuvaan sen kuuluisaa tunnuskappaletta
-
20:16
Sortunut silta räjäytettiin irti jumiutuneesta rahtilaivasta Baltimoressa – Video tallensi pamauksen
-
20:03
Parisuhteen muodostaminen voi olla yllättävän monimutkaista – psykologi kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
-
20:02
Mikä on ennennäkemättömän ryöpytyksen kohteeksi joutunut Euroviisuista tuttu EBU?
-
19:55
Norja jysäytti makean voiton MM-kisoissa
-
19:40
Madonna muisteli äitinsä menetystä 5-vuotiaana: "Kukaan ei kertonut hänen olevan kuolemaisillaan"
-
19:38
Nobelkirjailija Alice Munro on kuollut
-
Lataa lisää