Taiwanissa voimakas maanjäristys: Ainakin seitsemän kuollut ja yli 700 loukkaantunut
Kyseessä on Taiwanin voimakkain maanjäristys 25 vuoteen. Ainakin seitsemän on kuollut järistyksen seurauksena ja yli 700 loukkaantunut, kertoo Reuters Taiwanin hallituksen saamien tietojen perusteella.
Taiwanin itäpuolella on tapahtunut voimakas maanjäristys, kertoo Japanin ilmatieteen laitos. Järistys on lähteestä riippuen ollut voimakkuudeltaan 7,2–7,5. Taipein seismologisen keskuksen mukaan järistys on Taiwanin voimakkain 25 vuoteen.
Taiwanin palolaitoksen mukaan ainakin neljä on kuollut ja yli 700 loukkaantunut järistyksen vuoksi. Ainakin 26 rakennusta on romahtanut.
Japanin ilmatieteen laitos antoi tsunamivaroituksen Japanin eteläisille saarille, mutta veti sen myöhemmin pois.
Varoituksen mukaan järistyksen pelättiin aiheuttaneen jopa kolme metriä korkean tsunamiaallon. Japanin yleisradioyhtiö NHK välitti viranomaisten kehotuksen evakuoitua Japanin eteläisillä saarilla.
Japanilaisen tv-kanavan livelähetyksen perusteella Okinawan alueen satamista aluksia suuntasi satamista merelle suojautuakseen tuhoisilta tsunamiaalloilta.
Myös Taiwanin viranomaiset ovat varoittaneet rannikkoalueilla asuvia, että maanjäristys voi laukaista tsunamin. Niin ikään Filippiinien viranomaiset ovat varoittaneet tsunamista.
Yhdysvaltain geologinen tutkimuslaitos (USGS) kertoo järistyksen keskuksen olleen 18 kilometriä etelään Taiwanin Hualienin kaupungista.
Järistykset yleisiä Taiwanissa ja Japanissa
Uutistoimisto AFP:n toimittajat Taiwanissa ovat kertoneet voimakkaista jälkijäristyksistä. Taiwan sijaitsee maanjäristysherkällä alueella lähellä kahden mannerlaatan yhtymäkohtaa.
Taiwanissa ja Japanissa maanjäristykset ovat yleisiä, mutta voimakkaampienkin järistysten yhteydessä aineelliset vahingot jäävät yleensä vähäisiksi, sillä molemmissa valtioissa on panostettu erityiseen rakennustekniikkaan ja rakennusmääräykset ovat tiukkoja. Lisäksi Japani on kehittänyt tehokkaita väestön varoitusjärjestelmiä.
Japanin voimakkain mitattu maanjäristys on maaliskuulta 2011, jolloin voimakkuudeltaan 9,0 järistys aiheutti myös tsunamin. Tuhossa kuoli tai katosi noin 18 500 ihmistä. Samassa yhteydessä vaurioitui Fukushiman ydinvoimala.
Uusimmat
-
13:35
Leijonien MM-debytantti sai jatkuvasti karuja uutisia – ei uskonut itseään upean käänteen keskellä: "Sanottiinko se?"
-
13:32
Brittitiedustelulta yksityiskohtaista tietoa Krimin ATACMS-iskusta – satelliittikuvat näyttävät tuhoutuneet hävittäjät
-
13:26
Liikemies Jussi Uoti kertoo tuomion tuoneista henkilöstöjuhlista: "Tein minkä tein"
-
13:22
Sivullinen löysi Sastamalassa keskiviikosta asti kateissa olleen naisen
-
13:08
Järkyttävä video Sean ”Diddy” Combsista leviää – potkii tyttöystäväänsä hotellin käytävällä
-
13:03
Euroopassa hinkuyskäepidemia, Suomessakin tautiryppäitä – yksi asia tulee muistaa: "Vastoin yleistä käsitystä..."
-
12:55
Läheltä piti -tilanne MM-kisoissa – Sami Kapanen joutui törmäyskurssille Kanadan supertähden kanssa: "Jos pyytää anteeksi"
-
12:40
Arja Saijonmaa mukana Ruotsin Vain elämää -ohjelmassa: ”Pitää uskaltaa ottaa riskejä”
-
12:39
Traktorikuski kuoli kolarissa Kauhavalla
-
12:23
Marko Anttilalle esitettiin iso kysymys urasta – "Kiitos Kärpille"
-
12:10
Puolustusvoimien komentaja kommentoi Harkovan hyökkäystä Ylelle: "Voimaa ei siellä ole"
-
12:04
Kapteeni Matti Ojase kuuli kaksi pamahdusta, sitten Copterline syöksyi taivaalta – tällainen oli Tallinnan traaginen kopteriturma
-
11:59
Leijonien ketjut Kanada-peliin julki – yksi asia saa hieraisemaan silmiä
-
11:54
Julius teki historiallisen löydön Paimiossa – arkeologi: "Erittäin harvinainen"
-
11:45
Shirly Karvinen vaihtoi alaa: "Kumppani on ollut vähän yllättynyt tästä ammattivalinnasta"
-
11:41
FT: Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä italialaisen pankin omaisuutta
-
11:31
Leijonista tuttu hyökkääjä palaa Tampereelle – seuralta hauska katsaus historiaan: "Se päivä on nyt"
-
11:22
Leijonat hurjaan testiin MM-jäällä – Olli Jokinen paljastaa Kanadan heikkouden: "Iskun paikka"
-
11:15
Pohditko käytetyn auton ostoa? Älä edes harkitse tällaista yksilöä – "Ei kannata uhrata aikaa"
-
11:07
Suomalaistimantti "pelaa nyt eri peliä" NHL:ssä – tulokset näkee taululta
-
Lataa lisää