Suosikkisarja Simpsonit eivät käytä enää eri etnisyyttä edustavissa piirroshahmoissa valkoihoisia ääninäyttelijöitä
Asia lähti liikkeelle, kun Apu Nahasapeemapetilon -roolihahmoa ääninäyttelevä Hank Azaria ilmoitti astuvansa sivummalle roolista.
Ikisuosikkiohjelma Simpsonit eivät aio käyttää enää valkoihoisia ääninäyttelijöitä rooleissa, jotka edustavat eri etnisyyttä. Fox vahvisti uutisen People-lehdelle.
– Mennäksemme eteenpäin, Simpsoneissa ei ole valkoisia ääninäyttelijöitä ei-valkoisten roolissa, asiasta tiedotettiin.
Asia lähti liikkeelle, kun Apu Nahasapeemapetilon -roolihahmoa ääninäyttelevä Hank Azaria ilmoitti astuvansa sivummalle roolista. Hahmosta oli tullut kiistanalainen, sillä monet väittivät, että hahmossa käytetään hpaljon stereotypiota, eikä hahmolla saisi olla valkoihoista ääninäyttelijää.
Tuottajien antamasta lausunnosta ei selvinnyt sitä, että jatkaako kyseinen piirroshahmo ohjelmassa.
Azaria kertoo The New York Times -lehden haastattelussa, että hän oli harkinnut päätöstä monta vuotta kuunnellen omia tuntemuksiaan, sekä niiden mielipiteitä, joiden mukaan Apu loukkasi heitä.
– Kun tajusin sen, miten hahmosta ajateltiin, en halunnut olla enää osallisena siihen. Se ei vain tuntunut oikealla, Azaria totesi haastattelussa.
Azaria ei ole ainoa ääninäyttelijöistä, jotka ovat päättäneet toimia kyseisellä tavalla. Netflixissä nähtävä Big Mouth -piirrossarjan ääninäyttelijät Jenny Slate ja Central Park -piirrosmusikaalin Kristen Bell ilmoittivat jättäytyvänsä äänirooleistaan. Rooleihin tullaan valitsemaan piiroshahmon etnisyyttä edustavat ääninäyttelijät.
LÄHDE: People
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää