Suonenjokelainen metsämies löysi syyskuun lopulla Suonenjoen Kärkkäälästä nuotiopaikalta hiiltyneen koiraeläimen pään. Poliisin mukaan kyseessä ei ollut koiran, vaan ketun pää.
Poliisi lähetti nuotiosta löytyneen pään ja eläimen raajat tutkittavaksi Ruokaviraston laboratorioon ja sai vastauksen:
– Moni pään tai siitä kuvan nähnyt oli sitä mieltä, että kyseessä oli koiran pää. Olin myös itse kuvaa katsoessani sitä mieltä, että pää oli ennemmin koiran kuin ketun pää, kertoo rikosylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen Itä-Suomen poliisin tiedotteessa.
Ruokaviraston laboratoriolausunnon mukaan näytteet olivat kuitenkin peräisin nuoresta ketusta, eivät koirasta.
Poliisi kertoo tiedotteessaan, että eläimen kuolinsyytä on mahdoton selvittää. Kettu on voinut kuolla luonnollisesti, sen on voinut ottaa hengiltä ihminen tai se on menehtynyt esimerkiksi liikenneonnettomuuden yhteydessä.
Poliisi on päättänyt tutkinnan. Rikosta ei epäillä.
Aiheesta aiemmin: Suonenjoelta löytyi nuotiosta eläimen pää ja etujalat
Uusimmat
-
20:00
MTV seuraa: Leijonien kurimus alkaa – Tanskan kaatoon uusiutuneella kokoonpanolla
-
19:52
Pienyrittäjät raivostuivat hallituksen leikkausaikeista: "Palkansaajat menisivät yleislakkoon"
-
19:43
Toni Korkeakunnas jälleen ratkomaan HJK:n ongelmia – edellinen jakso päättyi tylysti: "Pari kuukautta meni sulatella"
-
19:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
19:39
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – Onnettomuudesta määrätty tutkinta
-
19:36
Leijonien vaihtoehdot selvillä MM-kisoissa – katastrofi tai todellinen jättiherkku
-
19:30
Kuningatar Camillan ex-mies Andrew Parker Bowles löysi uuden rakkaan –mielitietty on tunnettu tv-juontaja
-
19:20
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
19:17
Suurin osa euroehdokkaista pitäisi ilmastotavoitteiden lykkäämistä tuhoisana – "Tulevat sukupolvet joutuisivat maksamaan"
-
19:14
Liverpool teki valintansa: Tässä on Jürgen Kloppin seuraaja
-
19:02
Karu mediatieto: NHL-tähdellä veritulppa, kausi päättyy kuin seinään
-
19:01
Syöpäsairas lääkäri kokeili omaa kokeellista hoitoa itseensä – elossa vielä vuoden jälkeen
-
18:56
Kai bongasi yllättävän huvipuistovieraan Linnanmäellä – "Ei tule joka päivä vastaan"
-
18:46
Satojen miljardien bisnes houkuttaa Suomea – voisimmeko ottaa vastaan muiden maiden ydinjätteet?
-
18:33
Oletko nähnyt tätä nuorta naista Helsingissä? Havainnot hätänumeroon
-
18:16
Lähteet: Prinssien veljesriita sai uuden kierroksen – Harry jättää osallistumatta lapsensa kummin häihin ja pahoitti mielensä Williamin tärkeästä roolista
-
18:12
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
17:51
Poliisi tutkii hautarauhan rikkomista Kolarissa – pyytää silminnäkijähavaintoja viikonloppuyön tapahtumista
-
17:50
Emil Ruusuvuori sai toivotun tuloksen neljännellä yrittämällä
-
17:43
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa
-
Lataa lisää