Suonenjoella suuri maastopalo – turvetuotantoalueelta leviää runsaasti savua
Suonenjoella Pohjois-Savossa sammutetaan suurta maastopaloa turvetuotantoalueella. Isonevalla syttynyt palo luokiteltiin aluksi keskisuureksi, mutta mittaluokka todettiin myöhemmin suureksi.
Pelastuslaitos sai hälytyksen turvealueen palosta puoliltapäivin.
Laajassa palossa on syntynyt niin runsaasti savua, että se on estänyt palomiesten sammutustyötä. Avuksi sammutustyöhön on tullut helikopteri.
Palo ei ole aiheuttanut henkilövahinkoja, eikä siitä ole vaaraa sivullisille. Tuli ei myöskään uhkaa rakennuksia, mutta se on levinnyt turvetuotantoalueelta läheiseen metsään. Palorintama on noin kilometrin levyinen.
Pohjois-Savon pelastuslaitos kertoo tiedotteessaan, että palo levittää savua Tervon, Pielaveden eteläosien, Vesannon sekä Keiteleen itäosien alueelle.
Pelastuslaitos ohjeistaa, että mikäli edellä mainituilla alueilla havaitaan savun hajua mutta selkeää lähdettä sille ei näy, ei ole tarvetta tehdä hätäilmoitusta. Mikäli havaitsee selvää savua, savun muodostus voimistuu selkeästi tai savun lähteen voi paikallistaa, on toimittava normaalisti ja soitettava hätänumeroon 112.
Juttua muokattu 12.6.2021 kello 18.29: Muokattu juttua kauttaaltaan.
Uusimmat
-
19:17
Suurin osa euroehdokkaista pitäisi ilmastotavoitteiden lykkäämistä tuhoisana – "Tulevat sukupolvet joutuisivat maksamaan"
-
19:14
Liverpool teki valintansa: Tässä on Jürgen Kloppin seuraaja
-
19:02
Karu mediatieto: NHL-tähdellä veritulppa, kausi päättyy kuin seinään
-
19:01
Syöpäsairas lääkäri kokeili omaa kokeellista hoitoa itseensä – elossa vielä vuoden jälkeen
-
18:56
Kai bongasi yllättävän huvipuistovieraan Linnanmäellä – "Ei tule joka päivä vastaan"
-
18:46
Satojen miljardien bisnes houkuttaa Suomea – voisimmeko ottaa vastaan muiden maiden ydinjätteet?
-
18:33
Oletko nähnyt tätä nuorta naista Helsingissä? Havainnot hätänumeroon
-
18:16
Lähteet: Prinssien veljesriita sai uuden kierroksen – Harry jättää osallistumatta lapsensa kummin häihin ja pahoitti mielensä Williamin tärkeästä roolista
-
18:12
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
17:51
Poliisi tutkii hautarauhan rikkomista Kolarissa – pyytää silminnäkijähavaintoja viikonloppuyön tapahtumista
-
17:50
Emil Ruusuvuori sai toivotun tuloksen neljännellä yrittämällä
-
17:43
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa
-
17:37
SM-liigaseuran niskassa miljoonavelat – merkittävä ulostulo tilanteesta
-
17:32
Lidliltä tärkeä muistutus kaupan kassalla myytävistä muovipusseista
-
17:26
HJK:n valmentajasekoilu päättyi tuplapotkuihin – Aki Riihilahti selvittää tehtyjä virheitä: "Minä olen vastuussa"
-
17:16
Omakanta-palvelun häiriö on päättynyt
-
17:11
Leijonien vastustajalle merkittävä päätös: Kevin Fialan kurinpitoasia ratkaistu
-
16:47
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
16:45
Käärijän lomakuva herätti fanien huolen – "Muistakaa jätkät ne…"
-
16:43
Lähijunia peruttu pääkaupunkiseudulla
-
Lataa lisää