Paralympialaisten alppihiihdon voittaja Santeri Kiiveri, 24, lopettaa uransa.
Jatkossa Kiiveri aikoo keskittyä opintoihinsa. Hän ehti edustaa Suomen alppimaajoukkuetta kymmenen vuotta.
– Päätös uran päättämisestä kesti pitkään, sillä se oli vaikea päätös. Kun aloin valmistautua kohti Pekingin paralympialaisia, oma ajatus oli menestyä ja lopettaa siihen. Menestyksestä tulikin lisäbuustia ja intoa treenaamisen löytyi entistä enemmän. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että omat aikoinaan asettamani tavoitteet on saavutettu, ja on aika kohdistaa tavoitteellisuus opiskeluun ja tulevaisuuteen, Kiiveri kertoo tiedotteessa.
Pekingin paralympiavoittaja jatkanee alppihiihdon parissa jatkossa, vaikka oma huippu-ura jääkin nyt taakse.
– Valmentaminen jollain tasolla kiinnostaa, mutta päähuomioni on ehdottamasti opiskeluissa. On ilo jäädä seuraamaan suomalaista alppihiihtoa, siellä on hyvä boogie päällä. Näen hyvän tulevaisuuden, eritoten nyt seuraan Nette Kivirannan, Eduard Hallbergin sekä Elian Lehdon tekemisiä, Kiiveri sanoo.
Kiiveri voitti paralympiakultaa Pekingissä vuonna 2022 suurpujottelussa ja hopeaa alppiyhdistetyssä. Hän on paralympiakullan lisäksi voittanut vuonna 2020 maailmancupin pujottelucupin. Hänet palkittiin vuoden 2022 Urheilugaalassa Vuoden läpimurto -palkinnolla.
Uusimmat
-
21:00
Juuri nyt: Iranin presidenttiä kuljettaneen onnettomuuskopterin matkustajaan saatu yhteys
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:39
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:14
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti lähtökuopissa MM-kisoihin
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
18:54
Hellerajat paukkuneet taas useilla havaintoasemilla – alkuviikolla viilenee, mutta vain hetkeksi
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
18:32
Leijonien konkari muistaa katastrofin kymmenen vuoden takaa: "Ei kannata panikoida"
-
18:31
Kova keihästulos! Suomalaisheittäjä paransi ennätystään metrikaupalla
-
18:28
Venäjän panssarirynnäkkö strategiselle kukkulalle epäonnistui – Harkovan hyökkäys saattoi olla vain tukitoimi
-
18:14
Jesse Puljujärvellä ja Veli-Pekka Ketolalla lämmin kohtaaminen Prahassa – legendalta upeita sanoja Leijonat-valopilkusta
-
18:01
Jesse Puljujärveä törkeästi telonut kanadalainen sai pelikieltoa
-
Lataa lisää