Suomalaismies menetti yli 90 000 euroa pankkihuijareille – tällaista kikkaa rikolliset käyttivät
Poliisi tutkii tapausta törkeänä maksuvälinepetoksena.
Poliisi kertoo tiedotteessaan tuoreesta tapauksesta, jossa mies menetti suuren määrän rahaa pankkihuijauksen yhteydessä.
Poliisin mukaan mies oli maanantaina 4. maaliskuuta saanut sähköpostin "Nordea-pankilta".
Viestissä kerrottiin, että miehen tulisi kiireellisesti antaa pankkitietoja.
Mies luuli asioivansa pankin kanssa ja antoi tietojaan sähköpostitse.
Valitettavasti sähköposti oli kuitenkin valheellinen kalasteluyritys, eli lähettäjänä ei todellisuudessa ollut Nordea-pankki.
Viestinvaihdon jälkeen mies oli tarkastanut pankkitilinsä.
– Kahdelta tililtä oli kadonnut rahaa noin 93 000 euroa, poliisi kertoo anastetuista summista.
Poliisi muistuttaa: Huomioi nämä seikat
Poliisi muistuttaa, että huijarit pyrkivät usein aiheuttamaan kiireellisyyden tunteen. Näin toimittiin myös tässä tapauksessa.
Huijarit ovat usein myös taitavia luomaan aidon vaikutelman, mikä voi hämätä huijauksen kohdetta. Esimerkiksi viestin lähettäjäkentässä voi näkyä aidolta vaikuttava sähköpostiosoite tai organisaatio.
– Pankkitunnuksia ei silti missään tilanteessa tule antaa kenellekään viestitse, vaikka pyytäjänä esiintyisi pankki tai viranomainen, poliisi muistuttaa.
Myös Nordea kertoo nettisivuillaan, että pankki tai viranomaiset eivät koskaan pyydä pankkitunnuksia, korttitietoja tai tunnuslukuja puhelimitse, tekstiviestillä, sähköpostitse tai sosiaalisen median kautta.
Uusimmat
-
13:29
Zelenskyi lykkää ulkomaanvierailujaan
-
13:18
Päävalmentaja avaa Iivo Niskasen yllätysratkaisun taustoja – merkittävä ero viime vuoteen
-
13:18
Uutta tietoa Espoon tulipaloista – nuorin epäilty 11-vuotias
-
13:15
Lähde: SM-liigan 20-vuotias maalipyssy teki NHL-sopimuksen
-
13:06
Leijonien ykkösketjuun iso muutos, Konsta Helenius jää rannalle – tällaisia muutoksia Leijonat tekee Prahassa
-
13:04
Lehti: EBU sakotti Ukrainan euroviisuedustajia poliittisista t-paidoista
-
12:29
F1-kuski teki monivuotisen jatkosopimuksen
-
12:19
Poliisioperaatio Santahaminan varuskunta-alueella – yksi henkilö loukkaantunut
-
12:17
Venäjän Zaharova uhoaa jälleen
-
12:09
Valvontaisku Helsinki-Vantaan lentokentän takseihin – näin kävi
-
12:02
Leijonien seuraava vastustaja antoi myrskyvaroituksen – tajuton temppu sai pelaajat sekaisin: "Mahdoton uskoa"
-
12:02
Archie Cruzia syytetään neljästä rikoksesta
-
12:00
Alkon parhaat hanaviinit 2024! Asiantuntijat ylistävät hinta-laatusuhdetta
-
12:00
Rajan reserviläisiä voidaan pian määrätä turvaamaan itärajaa – uusi laki tekeillä pikavauhtia
-
11:59
Valiokunta esittää uuden alkoholilain hylkäämistä – Päivi Räsänen kannattaa päätöstä
-
11:57
Orpo tapaa eduskuntaryhmien johtoa käännytyslaista
-
11:42
Tässä kunnossa murha-auto oli löytymisen jälkeen – perheenäiti kuoli häkämyrkytykseen paljon julmemman suunnitelman sijaan
-
11:36
EU jyrähtää Israelille: Sotilasoperaatio Rafahissa lopetettava välittömästi
-
11:17
Ukrainan joukot vetäytyneet Harkovan alueella
-
11:11
Putinin tuoliruletti on ansa – länttä viety "kuin pässiä narussa"
-
Lataa lisää