Suomalaislupaus liukasteli kauden parhaansa – Ella Junnila palkintokorokkeelle Espanjassa
Vaikka olot eivät olleet lähimainkaan ihanteelliset, Jere Haapalainen juoksi sateen kastelemalla radalla 400 metrin aidoissa kauden parhaansa 50,97 Espanjan Huelvassa pronssitason kilpailussa. Ella Junnila korkeushyppäsi puolestaan palkintokorokkeelle.
19-vuotias suomalaislupaus Haapalainen paineli 400 metrin aitojen B-finaalissa kolmanneksi väkevällä loppukirillä. Nuorukainen oli kellottanut aiemmin tänä vuonna ajat 51,80 ja 51,87, mutta nyt hänen ylittäessään maalilinjan digitaalit olivat ehtineet pyöriä vain 50,97:ään. Vetisestä radasta huolimatta tilastoihin kirjattiin näin hänen kauden paras aikansa.
Katso Haapalaisen juoksu ylälaidan videolta.
Haapalainen voitti viime kesänä 400 metrin aidoissa nuorten Euroopan mestaruuden ennätyksellään 50,02. Hän saavutti myös aikuisten Suomen mestaruuden.
Junnila ja Tuuri peräkkäisille sijoille
Ella Junnila sijoittui Huelvassa korkeushypyssä kolmanneksi tuloksella 184. Heta Tuuri oli hänen perässään neljäs ylitettyään kisassa 180.
Korkeuskilpailun voitti Turkin Buse Savaskan (190) ja toiseksi sijoittui Saksan Imke Onnen (187).
Junnila totesi olosuhteiden olleen yllättävän haastavat sekä sään että vanhan ja huonokuntoisen kilpailualustan takia.
– En ole ikinä kilpaillut tuollaisella vanhalla alustalla, joka repeili liitoksissaan. Kelikin oli todella viileä ja tuuli kova. En ollut varautunut ihan noin arktisiin oloihin ja siinä pääsi vähän kylmenemään, Junnila sanoi Urheiluliiton tiedotteessa.
Kilpailu toimi hänelle silti hyvin Portugalin harjoitusleirin päättävänä harjoituksena.
– Haluttiin nähdä, että on tehty treeneissä oikeita asioita.
Junnila on hypännyt tällä kaudella parhaimmillaan 190. Tuuri jäi nyt puolestaan vain sentin sesongin parhaastaan, joka on 181.
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
22:47
Harri Säteri yllätettiin nopeasti kahteen kertaan – tämä Mikael Granlundin maali hylättiin
-
22:43
Valkoposkihanhien pääjoukot jättivät Suomen
-
22:42
MTV seuraa: No nyt menee! Jere Innala toi Leijonat mukaan peliin
-
22:41
Chelsea-päävalmentaja Mauricio Pochettino astuu syrjään
-
22:25
Suomi ja USA allekirjoittivat erikoisjoukkoyhteistyötä koskevan aiejulistuksen
-
22:07
Leijonien vastustajalta ronski veto MM-huippuväännössä – maalivahti pois avauserässä
-
22:07
Zelenskyi: Ukrainan joukot saavuttaneet tuntuvaa edistystä Harkovan alueella
-
22:03
Ruotsi-ottelussa paha tilanne: pistenikkari rysähti kaameasti laitaan
-
22:01
Sami Hedberg ja laulaja Saija Tuupanen ovat eronneet
-
21:43
Hirviemo tappoi miehen Alaskassa
-
21:39
Emil Ruusuvuori vetäytyi voiton jälkeen
-
21:30
Suomessa myönnettiin viime vuonna 20 000 oleskelulupaa – yksi syy nousi yleisimmäksi perusteeksi
-
21:26
Kuvat ja videot paljastavat kaaoksen Singapore Airlinesin koneen sisällä
-
21:00
Sveitsin karu linjaus osui NHL-lupaukseen kipeästi – "Emme halua, että kukaan poimii rusinoita pullasta"
-
20:58
Onko uhkaava puhe hyökkäys, jota vastaan ampuma-aseen käyttö on oikeutettua? Näin arvioi rikosoikeuden professori
-
20:38
Kuopiossa tuhopolttojen ja vahingontekojen suma – poliisi otti kiinni teoista epäillyn moottoritiellä
-
20:22
Ruotsin riveissä tapahtuu: "kriisisiirto" ennen Leijonat-kohtaamista
-
20:15
Amerikkalaistuomari päätti: Tacot ovat voileipiä
-
20:10
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
20:00
Salkkarit-kaksikon suunnitelmat paljastuvat: "Pysykää kaukana minusta"
-
Lataa lisää