Suomalaislentäjä ikuisti ilmiön, joka toistuu vain kerran tuhannessa vuodessa: "Maailmankaikkeutemme on melko hieno"

Nyt on luvassa harvinaista herkkua avaruuden ystäville, nimittäin neljä planeettaa näkyy täydellisessä linjassa keskenään, eikä tämän näkemiseen tarvita edes kaukoputkea.

Muun muassa Financial Express kertoo, että tällä hetkellä Aurinkokunnan neljä planeettaa, Jupiter, Venus, Mars ja Saturnus näkyvät keskenään vierekkäin muodostaen kauniin planeettakvartetin. 

Kyseessä on hyvin harvinainen muodostelma, sillä neljän planeetan muodostelma näkyy noin kerran tuhannessa vuodessa. Suhteellisen yleistä on sen sijaan se, että kaksi planeettaa näkyy keskenään lähekkäin taivaalla. 

Finnairin lentäjä Niina Hautala oli 21. huhtikuuta AIRBUS350-lennolla matkalla Kiinan Shanghain, kun hän huomasi neljän planeetan suoran rivin ja nappasi tilanteesta kuvan sen suurempia ajattelematta. Vasta lennon jälkeen hän sai tietää, että kyseessä on harvinainen näky. 

– Yleensä kun lennetään itään, Venus nousee uskomattoman kirkkaana horisontista, joten sen huomaa kyllä hyvin. Sen seurassa on yleensä Mars, mutta nyt oli kolme muutakin planeettaa. 

Toukokuussa viisi vuotta lentäjänä työskennellyt Hautala kertoo, että mitään kovin erikoista ei ole taivaalla lentäessä vielä tullut vastaan, ei edes joulupukkia poroineen. Revontulet ovat melko tavallinen näky, ja yllättäen Kuu on erityisen hieno noustessaan. 

– Se nousee hyvin nopeasti horisontista ja on hämmentävän näköinen. Sellainen punainen puoliympyrä. 

– Maailmankaikkeutemme on melko hieno. 

Avaruusjärjestö NASAn mukaan planeettarivistö näkyy vielä loppuhuhtikuun ajan pohjoisella pallonpuoliskolla.

NASA kertoo sivuillaan, että planeettojen rivistö on oikeasti illuusio, sillä Venuksen kiertorata on lähempänä Aurinkoa kuin Maan ja Jupiterin kiertorata taas on paljon kauempana.

Planeettojen rivi näkyy paljaalle silmälle ennen auringonnousua, kiikareilla kaikista selkeimmin. 

Valitettavasti Suomessa todennäköisyys planeettojen bongaamiselle on häviävän pieni, sillä planeettajono pysyttelee hyvin matalalla ja nousee vasta juuri ennen juuri ennen auringonnousua, jolloin on jo melko valoisaa. Asiasta kertoo MTV Uutisiin yhteyttä ottanut Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan jäsen. 

Ilmiöstä kertoi Suomessa aiemmin ainakin Iltalehti. 

Lähteinä käytetty myös: sciencealert.com ja 9 News.

Kerroimme aiemmin Finnairin muuttuneesta lentoreitistä ja siitä, millaisen "lentäjän unelman" tuo reitti ammattilaiselle tarjoaa. Katso lentäjä Aleksi Kuosmasen kommentit alla olevalta videolta:

Finnairin lentoreitti Aasiaan muuttui radikaalisti:"Jokaisen lentäjän unelma" 5:19

*Päivitys kello 19.35: Muutettu lause kahden planeetan linjassaolosta muotoon: Suhteellisen yleistä on sen sijaan se, että kaksi planeettaa näkyy keskenään lähekkäin taivaalla. 

**Päivitys 23.4. kello 11.57: Lisätty tieto siitä, että planeettojen bongaaminen Suomessa on epätodennäköistä. 

Lue myös:

    Uusimmat