Suomalaiset rynnivät taas Viroon, Tallinnasta nousee esiin uusi suosikkialue – "Hyvä ravintolaillallinen noin 30 prosenttia Suomea edullisempi"
Virossa suomalaisia tänä kesänä odottavat lukuisat uudet ravintolat ja hotellit. Inflaatiosta huolimatta matkaajat voivat nauttia kotimaata huomattavasti edullisemmista palveluista.
Viron matkailukesä on täydessä vauhdissa. Matkailun osalta hiljaiset pandemiavuodet käytettiin Visit Estonian Samuel Soraisen mukaan Virossa hyödyksi palveluita kehittäen.
– Kun ulkomaalaiset olivat poissa, Virossa remontoitiin ja jopa rakennettiin uusia hotelleja. Valtavat investoinnit näkyvät kyllä, Sorainen kertoo.
Tallinnan pohjoispuolelle on viime vuosien aikana kohonnut uusi Noblessnerin kaupunginosa, jonka Sorainen uskoo nousevan suomalaisten seuraavaksi suosikiksi.
– Tallinna avautuu merelle entistä enemmän. Noblessnerista saattaa tulla suomalaisten keskuudessa Telliskiven kilpailija.
Myös ravintola-alalla on ollut suurta kehitystä.
– Saimme vihdoin keväällä kaksi Michelin-tähden ravintolaa Tallinnaan, Sari SopanenintoileeViron ravintola- ja hotelliliitosta.
Suomalaiset suurin ja tärkein matkailijaryhmä
Suurimman ryhmän ulkomaalaisten Viron-kävijöiden joukossa muodostavat edelleen suomalaiset.
– Heinäkuusta voi sanoa, että suomalaiset ovat todellakin palanneet. Matkailijoiden määrissä jäämme ehkä vielä noin 20 prosenttia pandemiaa edeltävistä vuoden 2019 luvuista, Sopanen kertoo.
Suomalaisten käytös Virossa on Soraisen mukaan parantunut menneistä vuosikymmenistä.
– Matkailijat ovat muuttuneet, ja Virosta tullaan hakemaan ennen kaikkea laatua ja kokemuksia, Sorainen toteaa.
Molempien mukaan suomalaiset ovat kaikkiaan erittäin odotettuja vieraita etelänaapurissa.
– Viime viikonloppuna eräs virolainen sanoi, että virolaiselle suomalainen on yhtä tärkeä kuin suomalaiselle sauna, Sorainen kuvaa.
Ravintolat edullisia inflaatiosta huolimatta
Vaikka inflaatio jyllää Virossa 20 prosentissa, suomalaisten ei edelleenkään tarvitse säikähtää maan hintoja.
– Nyrkkisääntö on se, että hyvä ravintolaillallinen on Virossa noin 30 prosenttia edullisempi kuin Suomessa, ja myös palvelut ovat edelleen edullisempia. Inflaatio näkyy kovemmin virolaisille ehkä elinkustannusten nousuna, Sorainen pohtii.
– Korkea inflaatio perustuu energian hinnan nousuun, joka vaikuttaa Virossa todella rankasti, Sopanen toteaa.
Uusimmat
-
12:23
Marko Anttilalle esitettiin iso kysymys urasta – "Kiitos Kärpille"
-
12:10
Puolustusvoimien komentaja kommentoi Harkovan hyökkäystä Ylelle: "Voimaa ei siellä ole"
-
12:04
Kapteeni Matti Ojase kuuli kaksi pamahdusta, sitten Copterline syöksyi taivaalta – tällainen oli Tallinnan traaginen kopteriturma
-
11:59
Leijonien ketjut Kanada-peliin julki – yksi asia saa hieraisemaan silmiä
-
11:54
Julius teki historiallisen löydön Paimiossa – arkeologi: "Erittäin harvinainen"
-
11:45
Shirly Karvinen vaihtoi alaa: "Kumppani on ollut vähän yllättynyt tästä ammattivalinnasta"
-
11:41
FT: Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä italialaisen pankin omaisuutta
-
11:31
Leijonista tuttu hyökkääjä palaa Tampereelle – seuralta hauska katsaus historiaan: "Se päivä on nyt"
-
11:22
Leijonat hurjaan testiin MM-jäällä – Olli Jokinen paljastaa Kanadan heikkouden: "Iskun paikka"
-
11:15
Pohditko käytetyn auton ostoa? Älä edes harkitse tällaista yksilöä – "Ei kannata uhrata aikaa"
-
11:07
Suomalaistimantti "pelaa nyt eri peliä" NHL:ssä – tulokset näkee taululta
-
10:44
Sofia Virralta rajuja väitteitä perussuomalaisista: "Jokainen lapsi ei ole yhtä arvokas"
-
10:42
Aleksander Barkovin huima temppu jätti päävalmentajan tulisille hiilille – tähtihyökkääjältä ylistystä: "Maailman paras"
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
Lataa lisää