Euroopan kuluttajakeskuksen mukaan rahoja voi vaatia takaisin luottoyhtiöltä.
Rap-artisti Snoop Doggin heinäkuussa 2019 Helsingissä pidettäväksi suunniteltu konsertti peruttiin keväällä. Tapahtumajärjestäjänä toimii romanialainen Phoenix Entertainment Agency SRL.
Euroopan kuluttajakeskus kertoo nettisivuillaan saaneensa runsaasti valituksia peruuntumiseen liittyen.
– Saimme kuluttajilta konsertin peruuntumiseen ja lippurahojen takaisinsaantiin liittyen yli 100 valitusta, jotka siirsimme sovitteluun Romanian toimipisteellemme. Romanian toimipiste on kesän aikana yhteistyössä paikallisen kuluttajaviranomaisen kanssa yrittänyt tavoittaa Phoenix Entertainmentin edustajia siinä onnistumatta. Tämän vuoksi asian tutkinta on siirretty Romanian poliisille, nettisivuilla kerrotaan.
Koska Euroopan kuluttajakeskusten verkoston sovittelu osoittautui asiassa tuloksettomaksi, virasto joutuu päättämään heille tehtyjen valitusten käsittelyn verkoston osalta.
– Odotamme lisätietoja poliisitutkinnan etenemisestä Romaniasta ja lähetämme asiakkaillemme lisätietoa sitä saatuamme.
Euroopan kuluttajakeskuksen mukaan lippurahoja voi vaatia takaisin luottoyhtiöltä, jos osti lipun luottokortilla. Samanlainen suoja liittyy myös joihinkin debit-kortteihin.
Asiasta uutisoivat ensin Aamuset ja Talouselämä.
Lähde: Euroopan kuluttajakeskus
Juttua muokattu 7.8. klo 14.17. Lähteeksi vaihdettu Euroopan kuluttajakeskus.
Uusimmat
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aika levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
Lataa lisää