Sinkoilevat kivet rikkovat tuulilaseja - jopa puolet pitäisi korjata tai vaihtaa
Suomalaisten autojen tuulilasit ovat kehnossa kunnossa. Tämä kävi ilmi Autoalan Keskusliiton tuulilasikampanjassa, kun Autoliiton tiepalvelumiehet ja ammattikorkeakouluopiskelijat tarkastivat yli kolmen tuhannen henkilöauton tuulilasit eri puolilla Suomea.
– Noin puolessa lasit olivat kunnossa ja puolessa oli halkeamia tai kiveniskemiä ja ne olivat muutenkin huonossa kunnossa, kertoo Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa.
Viallisista tuulilaseista 60 prosentissa oli kiveniskemiä, joka neljänneksessä halkeamia.
– Kiveniskemiä pystyy korjaamaan. Kun se on euron kolikon alueelle mahtuva iskemä, se on täysin korjattavissa, toteaa Paavo Hyvärinen Rengaslasin asiakaspalvelusta.
Halkeamat ovat hankalampia, sillä Rissan mukaan mukaan korijäykkyydestä lasi on jopa noin 40 prosenttia.
– Se on selkeä osa auton runkorakennetta eli se on kantava osa, selittää Hyvärinen.
– Jos tuulilasi on haljennut, se ei ole kolaritilanteessa enää vanha ja siksi katsastuksissa näistä tulee hylkyjä.
Lasien vaihto kasvanut merkittävästi
Tuulilaseja joudutaankin vaihtamaan selvästi enemmän kuin aiemmin.
– Viimeisen parin vuoden aikana lasien vaihto on kasvanut merkittävästi eli noin 15–20 prosenttia, kertoo Rissa.
Korjaamolla tuulilasi voidaan periaatteessa vaihtaa päivässä. Hinta vaihtelee muutamasta satasesta jopa tonniin. Kustannuksia lisää se, että tuulilaseihin on kiinnitetty yhä enemmän teknologiaa.
–Sadetunnistin, lämmitystä, kaistanvaihto- ja kameratoimintoja, liikennemerkkitunnistusta, City Safety -hätäjarrutusjärjestelmää, luettelee Hyvärinen.
Roiskeläpät olivat hyvä vanha konsti
Sekä Rissa että Hyvärinen muistavat kaiholla aikaa, jolloin kivien sinkoilua ehkäistiin autoissa vanhalla konstilla.
– Jo aikaa sitten meiltä poistu määräys siitä, että autoissa pitää olla roiskeläpät, harmittelee Rissa.
– Roiskeläpät oli aikanaan aika hyvä juttu, sanoo Hyvärinen.
Uusimmat
-
22:32
Piikittelyä Mestarien liiga -jättien välillä – katso, kuka legenda bongattiin Madridin katsomosta
-
22:16
Moni Malmön juutalainen on jättänyt kaupungin suurmielenosoitusten ajaksi: "Tunnelma saattaa muuttua aggressiiviseksi"
-
22:01
Irlannin viisuedustaja yritti sisällyttää Palestiinaa tukevan kannanoton lavameikkiinsä – EBU vihelsi pelin poikki
-
21:59
Aada uskoo tulleensa huumatuksi: "Tuntui, että mä kuolen" – näin THL:n ylilääkäri parantaisi testausta
-
21:59
Britannia karkotti Venäjän puolustusasiamiehen – Zaharovalta tyly vastaus
-
21:47
Finnairin lentokone evakuoitiin Helsinki-Vantaalla – kyydissä ollut ministeri Henriksson kehui henkilökunnan toimintaa
-
21:32
Kova vahvistus: NHL-supertähti tulee MM-kisoihin
-
21:29
Shokkitulos: neljännen sarjatason joukkue pudotti helsinkiläisen liigaseuran – "Katastrofi tästä tuli"
-
21:20
Viron puolustusministeri MTV:lle: Tätä Venäjän sabotaasista voidaan odottaa
-
21:19
Dorothea Wierer pohti, jatkaako uraansa – nyt se selvisi
-
21:08
Euroviisujen väliaikanumerossa piikitellään Suomelle – lavalle marssitetaan myös muumit
-
20:58
Leikkisän modernit mökit – tässä on kymmenes Suomen kaunein koti: Kesämökit -finalisti
-
20:50
Kalle Rovanperältä suora vastalause MM-rallin uudistuksesta ja "säälipisteistä" – ennakoi uhkakuvan toteutuvan: "Ihan helposti voi tulla sekin"
-
20:46
Omakotiliitto: Sähkön siirtomaksussa huimia eroja – nämä ovat nyt kalleimmat ja halvimmat yhtiöt
-
20:33
Boeing jälleen pulassa – lentokone kynti Turkissa asfalttia, kun nokkateline irtosi
-
20:27
Jalkapalloilijaa heitetty hapolla – hyökkäyksestä karmeaa jälkeä
-
20:11
Saako parvekkeella grillata? Tästä syystä kieltäminen olisi yhtä tyhjän kanssa
-
20:10
Stubb: En näe valuvikaa suomalaisessa tiedustelussa
-
20:01
Prinssi Harry palasi taas kotimaahansa – muttei tapaa syöpähoitojen keskellä olevaa isäänsä kuningas Charlesia
-
20:00
Meksikon turistikuolemat järkyttävät – reppureissaaja, tarkkana näissä suosikkikohteissa!
-
Lataa lisää