Silja Serenade -risteilyaluksella havaittiin perjantaina iltapäivällä palon alku kannella yksi. Tästä johtuen laivan lähtö myöhästyi noin 20 minuuttia.
Kyseisellä risteilyllä oleva MTV Uutisten toimittaja Tommi Forsman kertoo, että ensimmäinen paloon liittyvä kuulutus tuli miehistölle.
– Puoli viiden jälkeen kuului Silja Serenaden miehistölle osoitettu Mr. Skylight -kuulutus, kansi yksi, Sewage room.
Sewage room tarkoittaa suoraan suomennettuna jätevesihuonetta.
Forsman kertoo, että noin 15 minuutin kuluttua ensimmäisestä kuulutuksesta matkustajille kuulutettiin laivalla olleesta pienestä palosta, joka saatiin jo sammutettua.
Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd kertoo, että palon alku tapahtui autokannen alla olevalla kannella yksi.
Palon alku johtui siellä sijaitsevan vesipumpun ylikuumenemisesta.
– Palo ei siis tapahtunut matkustamon tiloissa, mutta toki on saattanut muodostua savun hajua.
– Miehistö sai sammutettua palon, ja pelastuslaitos kävi vielä paikan päällä varmistamassa tilanteen.
Syytä vesipumpun ylikuumentumiselle ei Nöjdin mukaan tiedetä.
Laivan oli tarkoitus lähteä satamasta kello 17, mutta lähtö viivästyi tilanteen takia 20 minuuttia.
Lue myös: Silja Serenadelle pesiytynyt legionella häädetään maanantaina – näin kauan kloorin käry haisee
Uusimmat
-
16:06
Kulotus riistäytyi käsistä ja nyt Keuruulla roihuaa suuri maastopalo
-
16:03
Ruotsilla häikäisevä alku MM-turnauksessa – käsittämätön temppu ratkaisi voiton
-
16:01
Polkupyöräiljä löydettiin maasta makaamasta Kiteellä: Poliisi epäilee törmänneen autoilijan paenneen paikalta
-
15:56
"Aku" Partanen huippuvauhdissa – täräytti SE:n
-
15:49
Saksan merivoimien komentaja: Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys unelmani täyttymys
-
15:42
MM-kisoissa ällistyttävä selkäsauna
-
15:35
Ilmajoen turvetuotantoalueen tulipalo on levinnyt metsään
-
15:30
Red Bull ja Aston Martin ajoivat seinään F1-harjoituksissa – kärjessä tuplayllätys
-
15:23
Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä länsipankkien omaisuutta
-
15:02
Edullista aivojen kuntoutustapaa voi kokeilla kotonakin aivoverenkiertohäiriön jälkeen
-
14:54
Kommentti: Nyrkkeilyn ikivanha sanonta vaarassa Fury–Usyk-ottelussa – Mike Tyson osoitti sanat roskaksi
-
14:49
Valioliigan paras pelaaja valittu
-
14:45
Iida Vainio ja Archie Cruz hankkivat lemmikin: "Tervetuloa kotiin"
-
14:26
Pörssisähkön käyttäjille erinomaisia uutisia
-
14:23
Slovakian Ficon ennuste positiivinen
-
14:05
Raju muutos säässä tuo jopa lumikuuroja – helteisiin viikon tauko
-
13:35
Leijonien MM-debytantti sai jatkuvasti karuja uutisia – ei uskonut itseään upean käänteen keskellä: "Sanottiinko se?"
-
13:32
Brittitiedustelulta yksityiskohtaista tietoa Krimin ATACMS-iskusta – satelliittikuvat näyttävät tuhoutuneet hävittäjät
-
13:26
Liikemies Jussi Uoti kertoo tuomion tuoneista henkilöstöjuhlista: "Tein minkä tein"
-
13:22
Sivullinen löysi Sastamalassa keskiviikosta asti kateissa olleen naisen
-
Lataa lisää