Shirly Karvinen kannustaa kumppaniaan Sannia herttaisella videolla: "Ylpeä sinusta"
Shirly Karvinen jakoi TikTok-tililleen suloisen videon hänestä ja kumppanistaan.
Laulaja Sanni julkaisee perjantaina uuden, alusta loppuun itse tekemänsä kappaleen, joka kantaa nimeä Haukilahden rantaan. Herkän ja surumielisen kappaleen kertosäkeestä julkaistu maistiainen on lähtenyt leviämään videopalvelu TikTokissa, ja sitä on käytetty lyhyessä ajassa jo yli 500 videossa.
Yksi kappaleen kertosäettä TikTok-videollaan käyttäneistä henkilöistä on Sannin kumppani, juontaja Shirly Karvinen. Karvinen jakoi TikTok-tililleen herttaisen videon, jossa Sanni nojaa päällään hänen olkapäähänsä. Videota koristaa Ylpeä sinusta -teksti.
– Löysin luonnoksista tän. Mutta halusin kertoo, että punanutulta tulee viikon päästä ensimmäinen itse alusta loppuun tehty biisi. Se on upee, Karvinen kirjoittaa videonsa yhteydessä.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Rakastavaisten videon alle on jätetty ihastelevia kommentteja.
– Ihana biisi ja ihanat te, yksi kirjoittaa.
– Ootte niin ihania, toinen kehuu.
– En kestä, kolmas kommentoi.
Sanni ja Shirly julkistivat suhteensa kesällä 2022. Pari saapui helmikuussa yhdessä Emma-gaalaan, jonka punaisella matolla he antoivat ensimmäiset yhteishaastattelunsa.
Uusimmat
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
Lataa lisää