Seela Sella muistelee kohtaamisiaan natsijohtajan lesken kanssa: "Välillämme oli merkillinen jännite"
Näyttelijäkonkari Seela Sella kohtasi 1960-luvulla natsijohtajan lesken näyttelijäntyönsä kautta. Kohtaaminen sai hänet pohtimaan ihmisten välistä vastuuta.
Seela Sella työskenteli 1960-luvun puolivälissä Intiimiteatterissa ja oli naimisissa juutalaisen Elis Sellan kanssa. Hän kääntyi itse juutalaiseksi vuonna 1969.
Intiimiteatterin johtaja Mauno Manninen meni 1960-luvun puolivälissä naimisiin Lina Heydrichin kanssa, joka oli "teurastajana" tunnetun natsijohtaja Reinhard Heydrichin leski.
– Tilanne oli henkisesti tukala, sillä mehän tiesimme, mikä Heydrich oli, kertoo Huomenta Suomessa vieraillut Sella.
Heydrichin tausta oli tiedossa
Sellan mukaan oli yleisesti tiedossa, että myös Lina Heydrich oli ollut aktiivinen natsien toiminnassa. Tästä ei kuitenkaan puhuttu julkisesti.
Sella kertoo, että Lina Heydrich itse piti Suomen kulttuurimaailmassa matalaa profiilia.
Natsijohtajan lesken uusi rooli teatterinjohtajan puolisona oli Sellalle vaikea.
– Jouduin silloin nuorena keskelle tällaisia tilanteita ja pohtimaan, mikä on suhteeni tällaiseen ihmiseen lähelläni, hän kertoo.
Sellan mukaan hän ei koskaan tervehtinyt Lina Heydrichia kädestä. Sella piti myös tärkeänä käyttää Daavidin tähti -kaulakorua aina töihin mennessään.
– Meillä oli hyvin merkillinen jännite aina välillämme, Sella kertoo.
Lina Heydrichin tapaaminen jäi mieleen vuosiksi eteenpäin
Kohtaamiset Lina Heydrichin kanssa saivat Sellan pohtimaan ihmisen omaa vastuuta ja roolia.
Sella pohti esimerkiksi, olisiko hänen pitänyt lähteä pois tilanteista. Hän kertoo kokemuksen vaikuttavan edelleen.
– Sanotaan, että kirjailija kirjoittaa samaa kirjaa koko elämänsä. Samalla lailla olen pyörinyt saman asian äärellä koko elämäni, tämän vastuun. Ja otan myös näyttelijänä vastuun monista asioista, Sella kertoo.
Tampereen työväen teatterissa saa tiistaina 12.9. ensi-iltansa näytelmä Pieni maailma, joka pohjautuu Seela Sellan kohtaamiseen Lina Heydrichin kanssa.
Faktaa ja fiktiota yhdistävä näytelmä on osa Michael Baranin kirjoittamaa ja ohjaamaa näytelmäsarjaa. Sarja käsittelee 1900-luvun poliittisia ja aatehistoriallisia vaiheita.
Uusimmat
-
21:17
MTV seuraa: Leijonien kurimus alkaa – Tanskan kaatoon uusiutuneella kokoonpanolla
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
20:28
Helsingissä kadonnut nuori nainen on löytynyt
-
20:25
Eminemin Hailie-tytär meni naimisiin – liikuttava isä-tytär -tanssi ikuistui kuviin
-
20:25
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
20:22
Kaksikko kidutti naista Tampereella itse tehdyllä julmalla laitteella
-
20:15
Helppo kampaus arkeen ja juhlaan – näin teet söpön lettikampauksen!
-
20:07
Pääkaupunkiseudun lähijunien liikenne palautumassa normaaliksi
-
20:04
MTV Urheilun tiedot: HJK värväsi kovan paluumuuttajan
-
19:52
Pienyrittäjät raivostuivat hallituksen leikkausaikeista: "Palkansaajat menisivät yleislakkoon"
-
19:43
Toni Korkeakunnas jälleen ratkomaan HJK:n ongelmia – edellinen jakso päättyi tylysti: "Pari kuukautta meni sulatella"
-
19:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
19:36
Leijonien vaihtoehdot selvillä MM-kisoissa – katastrofi tai todellinen jättiherkku
-
19:30
Kuningatar Camillan ex-mies Andrew Parker Bowles löysi uuden rakkaan –mielitietty on tunnettu tv-juontaja
-
19:20
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
Lataa lisää