SBU: Ukrainan asevoimiin soluttautunut Venäjän vakooja suunnitteli komentajien kylpyveden myrkyttämistä – pidätyskuva julki
Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU on pidättänyt Venäjälle vakoilleen ukrainalaismiehen, jonka epäillään suunnitelleen komentajiensa myrkyttämistä.
Ukrainan turvallisuuspalvelu (SBU) kertoo onnistuneen vastavakoiluoperaation estäneen Venäjän sabotaasiyrityksen eteläisellä rintamalla Zaporizhzhjassa.
SBU kertoo pidättäneensä Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n vakoojaksi epäillyn ukrainalaismiehen, joka toimi Ukrainan asevoimissa sotilaana.
Miehen epäillään suunnitelleen yksikkönsä komentajien myrkyttämistä lisäämällä tappavaa myrkkyä heidän käyttämäänsä kylpy- ja pesuveteen.
SBU kertoo Telegram-kanavallaan selvittäneensä jo aiemmin sotilaan yhteyksiä Venäjään. Sen jälkeen SBU oli tarkkaillut ja dokumentoinut miehen toimintaa ja viestittelyä vastapuolen kanssa.
Operaation aikana SBU havaitsi miehen myös välittävän Venäjälle tietoja Ukrainan joukkojen liikkeistä.
SBU:n mukaan FSB oli värvännyt miehen hänen miehitetyllä Luhanskin alueella asuvien vanhempiensa kautta. SBU syyttää FSB:n kaapanneen ja kiduttaneen miehen sukulaisia ja siten pakottaneen hänet vakoilemaan Venäjän puolesta.
Miestä epäillään nyt maanpetoksesta, josta voidaan tuomita elinkautiseen vankeuteen.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää