Salkkarit-hahmo muistelee villejä leikkejä ex-kumppaninsa kanssa: "Aijai, sitä alkuhuumaa"
Salatut elämät -sarjassa Linda on juuttunut sänkyyn kiinni.
Salatut elämät -sarjassa Linda ja Joonatan joutuivat viime viikolla nähdyissä jaksoissa kuumottavaan tilanteeseen. He olivat sopineet salaavansa suhteensa Aarolta ja Lasselta ja piilottelivat kaksikon läsnä ollessa.
Perjantaina esitetyssä jaksossa Linda ja Joonatan kävivät kuumana toisiinsa ja sopivat seksitreffit. Kun tuli aika lähteä töihin, pari huomasi käsirautojen avaimien puuttuvan.
Pian Lasse ja Aaro tulivat etsimään Joonatania ja yllättivät kaksikon sängystä.
Maanantaina nähtävässä jaksossa Joonatan tunnustaa parin seurustelevan. Lasse vinkkaa paria tarkistamaan jatkossa, että avain on tallessa.
– Taidetaan Lassen kanssa olla sitä ikäluokkaa, joka ei taida harrastaa tällaisia kahleleikkejä, Aaro pohtii.
– Mitä sinä huru-ukko siinä höpötät? Kyllä minä näistä nyt jotain tiedän, Lasse kuittaa takaisin.
Aaro innostuu muistelemaan tyttärensä kuullen vuosien takaisia seikkailuita Dahlian kanssa.
– Hän tykkäsi tämäntyylisistä leikeistä. Aijai, sitä alkuhuumaa. Teimme sen oikein pidemmän kaavan kautta. Hän kidnappasi minut, Aaro kuvailee.
Pian huoneeseen rynnii yllättävä henkilö. Kuka on kyseessä? Katso ylhäällä olevalta videolta!
Kurkista myös ennakkoon kevään tapahtumiin:
Salatut elämät arkisin klo 19.30 MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla! Jaksot katsottavissa viikkoa ennen C Moressa!
Uusimmat
-
21:54
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levinnyt myös maastoon
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Juuri nyt: Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:03
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
18:54
Hellerajat paukkuneet taas useilla havaintoasemilla – alkuviikolla viilenee, mutta vain hetkeksi
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
Lataa lisää