Saamelaisnuorten puheenjohtaja vaatii hallitukselta julkista anteeksipyyntöä: "Kyse on läpeensä poliittisesta saamelaisvastaisesta päätöksestä"
Saamelaiskäräjälain käsittelyn päättymiseen syvästi pettynyt saamelaisnuorten puheenjohtaja Petra Laiti vaatii MTV Uutisten haastattelussa hallitukselta julkista anteeksipyyntöä saamelaiselta yhteiskunnalta.
– Toivon tältä hallitukselta julkista anteeksipyyntöä saamelaiselle yhteiskunnalle siitä kaikesta työmäärästä, jota hallitus on meillä ensin teettänyt ja sen jälkeen heittänyt likakaivoon, Laiti sanoo MTV Uutisille.
Saamelaiskäräjälain käsittely päättyi tänään eduskunnassa, sillä perustuslakivaliokunta ilmoitti, ettei sillä ollut aikataulusyistä edellytyksiä laatia asiasta asianmukaista mietintöä.
Laiti ei niele aikatauluselitystä.
– En osta sekuntiakaan tätä selitystä, että kyse olisi aikataulusta. Kyse on läpeensä poliittisesta saamelaisvastaisesta päätöksestä, joka on kautta linjan julkisessa ja eduskuntakeskustelussa näkynyt.
SDP, vasemmistoliitto, vihreät ja RKP äänestivät valiokunnassa sen puolesta, että mietintö olisi laadittu.
"Täysin häpeällinen päätös"
Laiti pitää saamelaiskäräjälain käsittelyn päättymistä täysin häpeällisenä niin Suomelle kuin hallitukselle mutta ennen kaikkea perustuslakivaliokunnalle.
– Ei ole minkäänlaista hyvää ja hyväksyttävää syytä sille, että lakiuudistus, jota on ajettu viimeiset kymmenen vuotta ja tällä hallituskaudella kirjaimellisesti viimeiseen tuntiin asti yritetty saada läpi, tällä tavalla jarrutetaan ja jätetään toteuttamatta.
– Samaan aikaan tiedetään, että lakiuudistus olisi korjannut jatkuvan ihmisoikeusloukkaustilanteen. Tämä on syvästi häpeällinen ja musta päivä ihmisoikeuksille Suomessa, Laiti lataa.
"Saamelaisvastainen poliittinen peli"
Petra Laiti on närkästynyt siitä, että saamelaisten oikeusturva on todistettu olemattomaksi.
– Ei riitä, että saamelaiset pelaavat kaikkien sääntöjen mukaan ja asettavat asiantuntijansa vuodesta toisensa kuulemisiin ja kirjoittamaan lausunnot ja kertomaan YK:lle mikä tilanne on.
– Edes perustuslaki ei ole ristiriidassa tämän lakiuudistuksen kanssa. Ei ole mitään, mitä me saamelaiset voisimme tehdä poliittisten sääntöjen mukaan, joka kelpaisi meidän ihmisoikeuksia edistämään, kun vastassa on saamelaisvastainen poliittinen peli.
Uusimmat
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti on erittäin todennäköisesti kuollut – vuorenhuippuun törmänneen helikopterin turmapaikka löytynyt: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
Lataa lisää