Ruotsin Malmössä poliisi on pidättänyt kaksi ihmistä väkivaltaisen mellakan puhjettua mielenosoituksessa, jossa poltettiin Koraania. Lisäksi kymmenkunta ihmistä on otettu kiinni.
Mielenosoituksen oli järjestänyt aiemmista Koraanin polttamisistaan tunnettu Salwan Momika. Mielenosoituksessa oli paikalla noin 100–200 ihmistä.
Poliisin valvonnasta huolimatta tunnelma paikalla oli levoton. Koraania polttanutta Momikaa ja toista miestä heitettiin muun muassa kivillä ja pulloilla, kertoo uutistoimisto TT:n paikalla ollut kuvaaja. Useat ihmiset yrittivät myös päästä poliisien ohi.
Momika on toistuvasti polttanut Koraaneja julkisesti Ruotsissa. Useat muslimimaat ovat tuominneet Ruotsin tempausten takia.
Momikan toiminta on osaltaan johtanut siihen, että Ruotsin turvallisuustilanne on heikentynyt dramaattisesti. Elokuussa Ruotsin terroriuhan tasoa nostettiin toiseksi korkeimmalle tasolle ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2016.
Ruotsin yleisradioyhtiö SVT on kertonut Ruotsin maahanmuuttoviraston tutkivan Momikan oikeutta oleskella Ruotsissa.
SVT:n mukaan viranomaiset ovat esittäneet irakilaiselle Momikalle useita valokuvia hänen menneisyydestään Irakissa. Kuvissa Momika nähdään muun muassa poseeraamassa ase kädessä militanttiryhmän riveissä.
Uusimmat
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys kello 12: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
Lataa lisää