Ruotsin turvallisuuspoliisi esittää neljää parikymppistä miestä vangittavaksi.
Ruotsissa syyttäjä vaatii vangittavaksi neljää miestä, joista kahta epäillään terroriteon valmistelusta. Heidät otettiin kiinni torstaina Tukholman läänissä sijaitsevassa Tyresössä. Dagens Nyheter kertoo, että kaikki neljä ovat 20–25-vuotiaita miehiä.
Tyresön poliisioperaatiossa oli mukana myös Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo. Neljästä kiinni otetusta kahta epäillään terroriteon valmistelusta ja aserikoksista. Kahta epäillään vain aserikoksista.
Säpon ja poliisin ratsaamat tilat Tyresössä ovat olleet islamilaisen kulttuuriyhdistyksen käytössä ja toimineet moskeijana. Säpon mukaan epäillyillä on yhteyksiä äärijärjestö Isisiin Somaliassa. Lisäksi heillä epäillään olevan yhteyksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen.
Vangitsemisoikeudenkäynti on määrä pitää Nackan käräjäoikeudessa maanantaina, mutta tarkkaa aikaa ei ole vielä kerrottu.
Säpon mukaan poliisi on tutkinut rikosepäilyjä jo pitkään. Torstain ratsian yhteydessä tehtiin myös muita kotietsintöjä, kertoo Ruotsin televisio SVT.
Uusimmat
-
00:08
Leijonille maukas tulos MM-kisojen huippuottelusta
-
23:12
Bidenin hallinto ei pidä Gazan tapahtumia kansanmurhana
-
22:48
UFC-ottelusta kauhistuttavaa jälkeä – ottelijan kasvot hiljentävää nähtävää
-
22:26
Jukka Jalosella kinkkinen kysymys käsillään – yksi kriittinen osa-alue ei toimi
-
22:14
Omien fanien toiveelle tyrmäys – Tottenham-valmentaja paahtoi: "En tule koskaan ymmärtämään"
-
21:58
Poikkeuksellinen käänne Leijonien MM-ottelussa – verinen norjalainen hymyili areenan uumenissa
-
21:56
Näyttelijä Olivia Munn pakasti munasolujaan vielä kerran rintasyöpädiagnoosinsa jälkeen, vaikka siihen sisältyi riski
-
21:49
Suomen mestari tyrmistyi Norjan valmentajan kommenteista
-
21:40
Rekka ja kiireellisessä hälytysajossa ollut ambulanssi törmäsivät Nelostiellä
-
21:24
Näin Konsta Helenius reagoi vilttikomennukseensa – "Ei kivaa"
-
21:14
Orpo: Tilanne rintamalla Ukrainassa on kriittinen – "Emme halua nähdä Harkovassa uutta Mariupolia"
-
21:07
Leijonien superlupausta ajettiin rumasti – Jukka Jalonen pamautti uutta tietoa MM-ottelun käänteestä
-
21:06
Tästä syystä georgialaiset vastustavat niin kiivaasti kiisteltyä lakiesitystä
-
20:56
Nyt puhuu Konsta Heleniuksen teloja – syytti suomalaista törkytilanteesta
-
20:50
18-vuotias Leijonat-taituri myöntää: Jukka Jalonen tyrkkäsi vilttiin kesken MM-ottelun
-
20:38
Lauri Markkasesta valtaisia sanoja maineikkaasta osoitteesta
-
20:17
MM-kiekkoyllätys on totta – mestarisuosikin ottelussa melkoisia käänteitä
-
20:15
Kuukausiennuste alkaa helteisenä, mutta silti ei ole vielä kesä: Kerromme miksi
-
20:03
Prinssi Carl Philip 45 vuotta – hovi julkaisi vehreän kuvan vesiputoukselta
-
19:53
Poliisin jahtaaman motocross-kuskin karkumatka päättyi Yhdysvalloissa kuin kanan lento
-
Lataa lisää