Ruotsissa lopetetaan tietovuotaja Julian Assangeen kohdistuva raiskaustutkinta.
Assangea on epäilty raiskauksesta, joka olisi tapahtunut Ruotsissa vuonna 2010. Syy tutkinnan päättämiseen on syyttäjäviraston mukaan se, että jutun syyteoikeus olisi vanhentumassa ensi vuonna. Lisäksi Assangea vastaan ei ole onnistuttu keräämään tarpeeksi näyttöä.
Syyttäjän päätöksestä on mahdollista vielä valittaa.
– Kaikki tutkinalliset toimenpiteet, mitä on voitu tehdä, on nyt tehty. Mutta todisteet eivät riitä jatkamiseen, sanoi Ruotsin syyttäjäviraston varajohtaja Eva-Marie Persson. Persson kuitenkin lisäsi, että hän on pitänyt asianomistajan syytöksiä Assangesta luotettavina.
Raiskaustutkinta on keskeytetty jo kertaalleen sen jälkeen, kun Assange pakeni lähetystöön piileskelemään luovutusta Ruotsiin ja Yhdysvaltoihin.
Ecuador karkotti huhtikuussa Assangen lähetystöstään. Sen jälkeen myös raiskaustutkinta avattiin uudelleen.
Assangea voi odottaa luovutus Yhdysvaltoihin
Aiemmin vuosia Ecuadorin suurlähetystössä Lontoossa piileskellyt Assange taistelee parhaillaan brittioikeudessa välttääkseen luovutuksen Yhdysvaltoihin, missä häntä odottaa parikymmentä syytettä hänen perustamaansa Wikileaks-sivustoon ja sen tietovuotoihin liittyen.
Assange istuu myös parhaillaan vajaan vuoden tuomiotaan Belmarshin vankilassa takuuehtojen rikkomisesta. Assange on kuulemisissa Britanniassa pyytänyt toistuvasti päästä vapaaksi takuita vastaan.
Assangen luovuttamisesta Britanniasta Yhdysvaltoihin aloitetaan pääkäsittely 25. helmikuuta. Siellä häntä vastaan nostetuista syytteistä voi seurata enimmillään jopa 175 vuoden vankeustuomio.
Uusimmat
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luetaan dopingrikossyytteet – ei saavu paikalle
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
Lataa lisää